tiistai 5. elokuuta 2014

Keskeneräisyyttä

V a p a a p ä i v ä t.

Ne Jumalan siunaamat lepohetket, hengähdyskeitaat keskellä pakollisia tehtäviä, arjen hemmottelupäivät...ainakin teoriassa. Käytännössä vapaapäivät ovat niitä hetkiä, jolloin teen kaiken sen, jota en muuten kerkeisi tai asiat, jotka ovat jääneet roikkumaan turhan pitkäksi aikaa. Varsinkin nyt, kun asioita on hoidettavana miljoona ja yksi, on vapaapäivät kaikkea muuta ku vapaita! hehe.

Tsemppi päällä mennään!

Onnekseni tällä viikolla on kolme vapaapäivää perän jälkeen, sillä muuten aikataulu saattaisi alkaa painaa niskassa turhankin paljon: tällä viikolla pitäisi saada suurin osa tavaroista pakattua ja elämä ängettyä pahvilaatikoihin. Plussaa olisi, jos pakkaus olisi tehty järjestelmällisesti, että vielä tämän viikon löytäisin tarvitsemiani tavaroita ilman vainukoiran apua. Toisin sanoen, pitäisikö kaikki tavarat repiä kaapeista lattialle, purkaa laatikostot ja kaataa lipastojen sisältö vielä siihen samaan kasaan? Tavarat löytyisivät vaivatta, mutta olisivat keskellä asuntoa, jossa pitäisi vielä muutama viikko asua normaalisti. Olisiko siis parempi lajitella kaappi kerrallaan tavarat ja asetella kauniisti muuttolaatikoihin, vaikka muutan vasta viikon päästä? Mitäpä jos tarvitsenkin laatikon alinta tavaraa juuri huomenna? Entäpä jos aloitankin pakkaamisen sitten vasta ensi viikolla? Töiden ohella en varmasti kerkeiäisi kasaamaan tavaroitani järkevästi muutamassa päivässä. Vaikka asiasta kuinka yrittäisi tehdä yksinkertaista, ei se ainakaan tällä hetkellä tunnu siltä!


Jep, keskeneräisyys on päivän sana:D tervetuloa kyläilemään!

Flash back-momenteista puhutaan paljon ja tarinoita todentuntuisista muistelmahetkistä riittää minullakin. Viime päivinä olen kokenut monta tämän kaltaista hetkeä: aika lailla tasan 4,5 vuotta sitten kävin läpi saman tapaista elämän käännekohta-hetkeä, kun olin lähdössä Costa Ricaan vuodeksi vaihtoon 16-vuotiaana. Vaikka olen (toivottavasti) aikuistunut noista ajoista, päässä pyörii silti ihmeen paljon identtisiä ajatuksia kuin vuonna 2009. Ihmisen pää ei siis osaa käsitellä lähtöä yhtään eri tavalla, vaikka sen jo olisi kertaalleen reippaasti tehnyt! Edelleen mietin sitä, onko lähtö todellinen ja miten nopealla tahdilla taas sainkaan aikaiseksi käännettyä elämäni päälaelleen. Taidan olla aika lahjakas suunnan muutoksissa. Mietin mitä tulee tapahtumaan vielä ennen muuttoa, mihin muutan, millaisia ihmisiä löydän tieltäni, mitä pakkaan mukaan, millaisella asenteella pärjäisin, miten reagoin uusiin tilanteisiin, ja miten elämäni tulee muuttumaan. Mietin, mutta myös odotan innolla! Tiedostan, ettei mihinkään kysymyksistäni löydy vastausta vaan aika näyttää, kuinka asiat menevät, mutta pää ei kuuntele järjen ääntä vaan ottaa omia oikeuksia pohtia moisia ajatuksia silti...Onnekseni olen kuitenkin luottavaisilla mielillä ja tiedän kaiken menevän niin kuin pitää. Sitä paitsi, jos olen kielitaidottomana 16-vuotiaana teininä onnistunut luomaan uuden elämän maailman toiselle puolen, eiköhän Turku 21-vuotiaalle hieman jo elämää nähneelle ja virheistä oppineelle naiselle ole vain pala kakkua;)

Muistelin Costa Rican ajoilta kokemaani ja luin päiväkirjaani, minkä myötä samaistun sen aikaisiin ajatuksiin: muiden ihmisten reaktiot tulevasta muutoksesta hämmentävät, naurattavat, ihastuttavat ja vihastuttavat.
" Miten sä nyt noin vain lähdet?"
" Eikö tää nyt oo vähän äkkiä?"
" Mä en kyllä viitsisi jättää koko elämääni tänne ja lähteä tollaisella varoitusajalla."
" Kannattaa sitten heti syksyllä laittaa siirtopaperit vetämään, että pääset takaisin Helsinkiin."

Ymmärrän ihmisten reaktiot ja tiedostan, että kaikilla ei olisi rohkeutta tai edes halua tehdä samoin kuin minä. Niin sen kuuluu mennäkin, jokainen rakentaa elämänsä niin kuin haluaa! Itsekin olen tietoisesti omilla valinnoillani saanut päättää muuttavani elämääni siihen suuntaan kuin tahdon ja siihen suuntaan josta olen unelmoinut. Itse kärsin ja iloitsen seuraukset, opettelen tarvittavat asiat ja hoidan elämäni eteenpäin. Miksi siis muut ottavat asioista enemmän stressiä kuin minä itse? Miksi kaikesta pitäisi vääntää draamaa tai voivotella kuinka asiat muuttuvat? Välillä asioiden on hyväkin muuttua ja sitä paitsi: olenhan saamassa juuri sen, mitä olen toivonut! Viimeksi kun lähdin, tahdoin kokemuksia ja oppia uutta, joten pakkasin laukut ja lähdin Costa Ricaan. Nyt se mitä tahdon on opiskelupaikka haluamaltani alalta; mitä muuta voi ihminen toivoa kuin sitä, mitä eniten tällä hetkellä haluaa! Joskus unelmista täytyy maksaa isompi hinta, tällä kertaa se hinta on muuttaa Turkuun. Olen valmis tekemään sen hyvillä mielin toteuttaakseni haaveitani ja päämäärääni, miksi kenenkään pitäisi siis huolestua puolestani? Tiedän, mitä teen, ja vaikka en tietäisikään, olisi se vain minun probleemani. Aikaakin on rutkasti; muutan vasta ensi viikolla ja senkin jälkeen ravaan vielä pari viikkoa Helsinki-Turku väliä tiuhaan tahtiin. Enkä edes muuta kauas, muutamassa tunnissa hurauttaa bussilla Turkkuseen. Ei siis hätää, kaikkeen kerkeää tottua sitten kun se on ajankohtaista ja kaikkialla ja kaikkeen voi olla tyytyväinen jos niin päättää:)

Skeptiseten kommenttien lisäksi on tietenkin kaikkein ihaninta, kuinka moni iloitsee kanssani tulevasta elämänmuutoksestani ja tukee muutoksen hetkellä! Vaikka totuushan on  kuitenkin se, että muutan yksin joten yksin minun on myös hoidettava asiat ja ajatustyöt. Kotivakuutus, lukuisat irtisanomiset (työpaikka, lehtitilaus, kuntosali...) ovat pitäneet kiireisinä, mutta onneksi lomailevan rakkaani ja ystävieni kanssa olemme kerenneet myös hengähtämään välillä. Aamupalahetket, illanistujaiset, kokkaustuokiot, iltakävelyt ja yhteiset IKEA-reissut ovat tehneet hyvää meille. Parasta on se, että pystyy tukeutumaan toisiin, vaikka molemmat osapuolet joutuvatkin itsekseen järjestämään elämäänsä uuteen uskoon. Hyvillä mielin tässä kuitenkin porskutetaan menemään!

Itsetehtyä kookosjauhoista tehtyä pizzaa parvekeillallisella

Aamiaisparhautta

Iloa, hymyjä, rakkautta ja tukea

Kiitos (tuesta ja tsempistä) ja anteeksi (negatiivisuuskommentti-purkauksestani), nyt takaisin pakkaushommiin! Ja ei, en vieläkään selvittänyt, kuinka aion asian nyt hoitaa. Se jääköön nähtäväksi, niin kuin kaikki muukin.


<3 Jenni


1 kommentti:

  1. Ikuinen dilemma! Kun pakkaa viime tipassa, saa pakattua kaikki tavarat kerralla ja järjestyksessä laatikoihin, kasseihin ja nyssyköihin, mutta sitten saakin pakata kiireellä ja viime hetkellä? :) Juurikin niin, itse teet ratkaisusi ja päätöksesi, elät omaa elämääsi, siihen ei ole muilla nokan koputtamista! Nimim. Muuttaminen tuoreessa muistissa juuri itsekin muuttaneena ja Hengessä mukana elävä tätisi :)

    VastaaPoista

Jäikö kysymyksiä? Kommentoitavaa? Jätä terveisesi!