Olen keltanokka ja ylpeä siitä!

K e l t a n o k k a .

Mikä keltanokka? No, ensimmäisen vuosikurssin opiskelija! Uusi(avuton) ja vähän pihalla, vieras naama, aloitteleva opiskelija, ihmettelevä oppija, totutteleva kokeilija. Sellainen mä olen, Turun Ammattikorkeakoulun vuoden 2014 keltanokkiin kuuluva! Meitä on siis monta monta tuhatta muutakin, ja se huomattiin eilen. Siitä lisää alempana:) 

Näistä oman pihan ompuista en saa tarpeekseni!

Tällä viikolla alkuviikosta oli rentoa koulussa. Oikeastaan aika usein ja aika paljon ajasta on rentoa koulussa. Tuntuu, että aina on rentoa koulussa, anatomian luentoja ja sen n.800 sivuisen oppikirjan raahaamista lukuunottamatta. Musta on aivan ihanaa, ettei tunteja tai koulun käyntiä oteta liian vakavasti vaan siihen suhtaudutaan tunnollisesti, mutta samaan aikaan nimenomaan rennosti. Mua on kuitenkin oikeastaan usein koulussa jopa turhauttanut kaikki se rentous! Totta kai, koska kyse on perusopinnoista, käydään nimensä mukaisesti aineissa läpi perusteita perinpohjaisesti, mikä on hyvä. Mutta kun haluaisi jo päästä kunnolla opiskelemaan:D! Siksi onkin oikeastaan tuntunut hullulla tavalla mahtavalta, kun anatomian tunnit koittavat; ne haasteellisimmat ja eniten teoriapainoitteiset luennot. Huomaan odottavani innolla tunteja ja materiaali on todella mielenkiintoista, mutta ennen kaikkea oon hullaantunut siitä tunteesta, joka luennoilla tulee. Tunne siitä, että Apua! Paljon tietoa! Liikaa tietoa yhteen lauseeseen! Pelkkää latinaa! Liian kova tahti! Joka sana on opeteltava uutena asiana! Huomaan olevani ihan liekeissä hihhi, se on sitä opiskelua jota kaipaisin enemmänkin, ja sitä, mikä todella pitää aivot virkeänä. Kuinka usein teille käy niin, että katsotte kelloa luullen aikaa samaksi kuin tunti sitten? Ettette edes huomaa, että kelloa katsoessanne tuntia näyttävä viisari onkin teidän huomaamattanne mennyt numeron eteenpäin? Ettette edes tajua, kuinka nopeasti voi tunti humahtaa ohi? Tätä käy anatomian tunneilla mulle.

Muut kurssit on myös hirveän mielenkiintosia, mutta käydään asioita hitaammin ja ollaan aloiteltu vähän verkkaisemmassa tahdissa tohon anatomiaan verrattuna. Käymme asioita läpi yhdessä pohtien ja keskitymme niin suurpiirteisiin asioihin, ettei välillä edes tunnu siltä, että paikalle on tullut oppimaan uutta! Toisaalta se on taas se, mikä mua viehättää niissä aineissa: et edes tunne opiskelevasi, kun niin paljon oivalluksia tapahtuu oman elämän ja omien kokemusten kautta, kuitenkin teoriaan pohajutuen:) Pointtina kuitenkin se, että oon ihan innoissani koulusta, eikä viikonloppukaan tunnu niin odotetulta tai hitaasti saapuvalta, kun koulussa on kivaa ja mielekästä! Älkääkä siis käsittäkö väärin, mä pidän koulunkäynnistä ja tietenkin yritän nyt nauttia tästä rennosta meiningistä. Oon meinaan huomannut, että oon ehkä vähän turhankin malttamaton ja nimenomaan esimerkiksi opiskelujen suhteen välillä! Huomaan, että välillä tulee oikea hinku ahmia itseä kiinnostavia asioita ja siihen liittyvää tietoa, eikä siksi välillä tunnu tunnit siihen riittävän. Tiedän kuitenkin, että tää on vasta uuden oppimisen alkua ja siksi oon hirvittävän onnellinen, kiitollinen ja tyytyväinen, että oon löytänyt alan, jossa odotan jokaista kurssia ja sen tuomaa sisältöä:) Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä kouluviikko!

"Minä Keltanokka lupaan ja vakuutan..."

Sitten vapaa-aikaan. Eilen, eli torstaina, meille kaikille Turun Ammattikorkeakoulun keltanokille yhdessä ainakin DIAK:in kanssa järjestettiin yhteinen rastikierros ja jokavuotisen perinteen mukaiset Keltanokka-kastajaiset ja -bileet, tänä vuonna teemalla Asian express. Käytännössä pukeuduimme kaikki Aasia-teeman mukaisesti, muodostimme neljän hengen joukkueita, jotka yhdistettiin jonkun toisen koulutusalan joukkueen kanssa, ja kiersimme ympäri kaupunkia rasteilla suorittaen erilaisia tehtäviä. Ennen rastikierrosta kaikki Keltanokat vannoimme yhteen ääneen valan, jossa lupasimme olla avoimin mielin ja pitää koulujemme mainetta yllä. Musiikki pauhasi Samppalinnan kentällä, porukka hengaili Aasia-vaatteet päällä, aurinko paistoi ja fiilis oli loistava. Valan jälkeen kaste, jonka paikallinen palokunta letkuillaan suoritti pitäen huolta, ettei kukaan jäänyt kuivaksi, lähdimme kiertämään rasteja. Siinä vaiheessa kun löysimme ensimmäisen rastin, oli mun aika lähteä töihin. En siis ite kiertänyt rasteja, koska menin tekemään iltaharjoittelun uudelle työpaikalleni ja tietenkin, koska koulutus oli sovittu ennen bileistä tullutta tietoa, tunnollisena menin töihin ja jätin rastikierroksen väliin. Alkupäivän hyvällä fiiliksellä menin töihin ja koska töissä oli kuitenkin mukavaa ja koulutus oli antoisa, ei jäänyt harmittamaan etten päässyt rasteille:) Ens viikolla mun pitäisi nyt siis pystyä olemaan yksin töissä ja hoitamaan sulkeminen itsenäisesti! Kuhan homma rutinoituu, oon varma, että se hoituu kyllä.

Lähtökohta asulle...

Melkein valmiina...

Ja lasit kruunasi koko komeuden!
Ei epäilystäkään etteikö kyseessä ois Aasia-teema, eihän?;)

Mulla oli hieman ongelmia asuvalinnan kanssa, koska halusin tietenkin pukeutua ennen töitä valaa ja kastajaisia varten, mutta toisaalta meikin, hiusten ja asusteen piti olla helposti hävitettävissä niin, että jäljelle jäisi työvaatteissa palveleva asiakaspalvelija-minä. Niimpä päädyin yksinkertaiseen "olen Aasialainen"-ratkaisuun. Mitä Aasiasta löytyy? Kukkia, palmuja, flamingoja, värejä, blingiä...Totesin asun hyväksi; tarpeeksi erottuva, mutta helposti piilotettava;) Illalla töiden jälkeen vaihdoin työvaatteet takasin Aasia-teeman vaatetukseen ja etsittyäni käsiini tovereita lähdimme yhtä matkaa kohti Keltanokkabileiden varsinaisia bileitä! Tanssimme, juttelimme, nautimme toistemme seurasta ja siitä huolimatta saimme lähdettyä aikaisin kotiin, jotta kerkesimme nukkua ennen perjantai-aamun kahdeksalta alkavaa neljän tunnin anatomia-luentoa:D Musta se oli aika saavutus, ja kertoo siitä, että oon tosiaan löytänyt ihmisiä jotka ajattelee ja toimii samalla tavalla kuin mä; ihanaa! Ei tarvii vetää kännejä, ei tarvii örveltää, vaan hauskaa voi olla tanssimalla ja hengailemalla, mutta yöuniaan ei kannata missata joka bileiden takia. Oon onnellinen, että oon löytänyt näitä ihmisiä ympärilleni, oon onnellinen, että oon Keltanokka, ja oon onnellinen, että Turku tuntuu koko ajan viihtyisämmältä. Ja  vaikken päässytkään rasteille, tykkäsin kyllä tapahtumasta ja viihdyin:)

Hyvä meidän joukkue! ...vaikken ollutkaan kuin henkisesti mukana...

Perinteinen kaverikuva;)

Loppuun vielä pakko hehkuttaa! Oon aivan superonnellinen siitä, että mun pyörä on jälleen toimintakykyinen! Eli sain siis vihdoin aikaseksi pumpata täysin tyhjän renkaan täyteen, haha. Täällä Turkkusessa pyörä on kyllä ihan ykkönen; kaikkialle pääsee suit-sait-sukkelaan ja välimatkat on sen verran lyhyitä, ettei oo paikkaa, johon ei pyörällä jaksaisi lähteä! Oon tässä nyt pari viikkoa kävellyt muun muassa koti-keskusta-koti-väliä (n.5km per suunta), mikä ei oo ollut ongelma, mutta onhan se hienoa nyt kun pyörä on alla ja keskustaankin viilettää alle vartissa. Jep, Turku on selvä pyöräilijä-kaupunki joten mun sääntö numero yks: pyörä miehen (Turkkusen) tiellä pitää!

<3

Nyt viikonlopun viettoon, 

<3 Jenni

Vauhtiviikko

T e k e m i s t ä .

Rakas maanantai, tänään oot ollut vähän hankala. Vaatii paljon puhtia vaihtaa kotia viikonlopuksi: samalla ajatellen, ettei ole kotona vaan matkalla, ja kuitenkin tietäen, että vaikka ovessa ei lue omaa nimeä, on nimenomaan kotona eikä matkalla. 

Kaunis Helsinki:)

Hyvä Huomen on Yhdessä Vietetty!

Ahh tätä hieronnan jälkeistä autuutta, ja kookosvettä!

Ihanasta maanantai-aamun hieronnasta ja omasta hemmottelutuokiosta ja kookosvesihetkestä huolimatta nyt kyllä huokaisen helpotuksesta, että tätä päivää voi alkaa jo kutsua illaksi...on meinaan voimia vievää puuhaa tuo ns.viikonloppusuhteessa oleminen! Tiedän, että oon maailman onnekkain kun on oma kulta ja sain viettää ihanan pitkän viikonlopun rakkaani luona samassa paikassa sekä nukkua ja herätä monta yötä ja aamua toisen vierestä, ihan niin kuin ennen. Täytyy kuitenkin myöntää, että koska reagoin niin vahvasti tunteisiin, on aika uuvuttavaa sopeutua tilanteen toisesta ääripäästä toiseen saman päivän aikana. Helsingissä ollessani, kullan kainalossa kävellessäni, katsellessa, puhellessa, hymyillessäni. Viikonlopun kaikki oli juuri niin kuin pitääkin, tuntui siltä, että näin elämän kuuluisi ollakin. Kunnes koittaa maanantai, on juuri sopivan vaarallisesti tottunut toisen läsnäoloon ja pitää lähteä takaisin kotiin. Kotona yksinäistä matkustajaa odottaa kotiin tasan hiljaisuus ja neljä seinää. En mä ainakaan sanois, että se mitään herkkua on sillä hetkellä, vaikka muuten rakastankin mun asuntoa täällä. Ja silti vaikka kotiinpaluu tuntu ehkä vähän harmittavalta, en vaihtaisi hetkeäkään koko viikonlopussa, en vaihtaisi mieltäni Turkuun muuton suhteen enkä todellakaan harmittele sitä, että ollaan Elmerin kanssa asuttu yhdessä ja nyt ei enään saada asua vähään aikaan. Ollaan kuitenkin saatu hengailla samojen seinien sisälläkin, ovessa on lukenut molempien sukunimet ja meillä on ollut yhteinen koti. Onneksi! Ja viikothan menee nopeesti, ei tässä sen kummempia tartte hönkäillä kun taas on viikonloppu:) Vaatii kuitenkin muutaman extrasyvään hengityksen, kun taas joutuu erilleen siitä omasta toisesta puoliskosta. Mutta onneks se samainen toinen puolisko on juuri se, kenen takia tsemppaa.

Vaikka tänään kotiinpaluu tuntui hetken aikaa hankalalta, oon kyllä siis viihtynyt ja nautiskellut elämästä suuresti! Kyllähän ruusujen joukossa on pakko olla pari piikkiäkin aina välillä. Reilu viikko viime postauksesta, ja voi kuinka siinä viikossa onkaan kerennyt olemaan iloa, onnea, oivaltamista ja rakkautta:) Sen lisäksi, että oon opetellut käsittelemään ajatuksiani tästä kaikesta ja harjoitellut yksin nautiskelua tässä viime viikkona, oon  nauttinut uuden kotikaupungin antimista ja nimenomaan kierrellyt ja kaarrellut ympäriinsä sekä testaillut uusia liikuntamahdollisuuksia täällä kotiseudulla. Vähän kuin ois ulkomailla, joka kulmalla jotain uutta! Huomaan myös, että samalla tavalla kuin ulkomailla, oon täälläkin jotenkin skarpimpi; kiinnitän ihan eri tavalla huomiota missä mitäkin ympäristössäni on, mitä reittejä bussit kulkevat ja mistä löytyvät viihtyisimmät pikkukahvilat ja houkuttelevimmat ravintolat. Monesti on tullut turisti-olo kun en löydä jollekin pääkaduista tai tiedä miten bussilippukäytäntö toimii, mutta kaikesta onneksi selviää kysymällä! Olin alun perinkin hirvittävän tyytyväinen, että päädyin just Turkuun, ja koko ajan se tunne vahvistuu; täällähän on vaikka mitä ihanaa:)

Rakas ensimmäinen Turku-viikonloppu, olit mahtava. Nautin omasta ajasta ja yhteisestä ajasta kavereiden kanssa. Paras kombinaatio, eikö! Lauantai-aamu oli siunattu nukkumiselle ja heräämiselle ilman kelloa, joten aamu alkoi ihanan hitaasti ja rauhassa. Laahustin kotona pyykkivuoren vierestä ja edelleen purkamattoman matkalaukun yli, mutta päätin, ettei tänään niille tarvitsisi tehdä mitään. Siinähän ne lattialla olivat jo koko alkuviikonkin pärjänneet, hihhi. No, sitten alkokin taas tapahtua, kun enhän mä tunnetusti kauaa paikallani pysy...Iida soitti ja treffattiin kaupungilla, minkä seurauksena koko lauantai kierreltiin keskustassa ja Kansainvälisillä Suurmarkkinoilla Aurajoen rantaa pitkin, käytiin kattomassa sotalaivoja, herkuteltiin eri maiden ruokatarjonnalla ja nautiskeltiin uuden kotikaupunkimme antimista...muun muassa täydellisestä meksikolaisesta pikkuravintolasta, missä kaikki tehdään itse. Bingo, ihan nappipäivä! Lauantain jälkeen oli ihana herätä virkeänä sunnuntaihin, hoitaa kaikki kotiaskareet pois alta, myös se matkalaukku lattialta, ja käydä pyörähtämässä tossa lähinurkan kirpparilla:)

Tollasen viikonlopun jälkeen voitte kuvitella, kuinka hyvän alun on pedannut tulevaa viikkoa varten. Rakas viime maanantai, vaikka herätys oli aikainen, tuntui kuin mikään ei voisi pilata tätä alkavaa viikkoa! Me toimintaterapeuttiopiskelijat vietettiin koko päivä yhdessä leirikeskuksessa fysioterapeuttiopintonsa aloittavien kanssa, mikä anto mukavaa lisäbuustia jo kohonneeseen mielialaan:) Lauma nuoria ja aikuisia nauramassa, leikkimässä, tekemässä yhteistyötä, heittäytymässä, tutustumassa, tukemassa toinen toisiaan...kylläpä oli hauskaa pitkästä aikaa oikein käskystä vaan leikkiä koko päivä!

Rakkaat tiistai, keskiviikko ja torstai, sujahditte nopeasti ohi, mutta jätitte käteen uusia elämyksiä. Aamut meni tietenkin koulussa, ja päästiin jo ihan vähän oikeasti opiskelemaankin:D Vihdoin...Ihmisen Anatomia ja Fysiologia-kurssi, otan sut projektikseni ja haasteen vastaan! Iltaisin päästiin yhdessä uusien kavereiden kanssa haastamaan ittemme, kun ehdottelin eri lajikokeiluja...testiin päätyivät reggaetonia ja salsaa, kuntopotkunyrkkeilyä ja ladies style-tanssia...laaja kirjo ja olipas hauskaa! Ja ihanaa vaihtelua perus-salipuurtamiselle, joka kohta taas kuitenkin alkaa pyöriä kuvioissa kunnolla. Niin, ja käytiinhän me ravintola-illallisella ryhmän kanssa ja ihka ensimmäisissä opiskelijabileissä!!! Nyt on sekin kausi (ja putki...) avattu kunnialla ja hyvällä meiningillä:D On ihana huomata, kuinka löytää oman kaltaisiaan ihmisiä, kun vaan itse jaksaa olla avoin. Ja vielä pidemmälle vietynä, parasta seuraa on tietty ne, jotka nauttii samoista asioista kuin itse, ja sellasia oon kyllä tässä nyt bongaillutkin:)

Rakas hyvin onnistunut viikko ja viikonloppu, kiitos. Vaikka pää välillä olikin sekaisin, sain superisti lisävoimia taas tulevaan ja tapahtumatäyteiseen viikkoon! Viikonloppuna tietty nautittiin vaan Helsingistä ja toisistamme, kierreltiin kaupungilla, hymyiltiin elämälle ja tietty herkuteltiin kunnon ruualla.  Vähän samaa kuin mitä alkuviikon tein Turussa, uusien ihmisten ympäröimänä vaan ja eri toteutuksilla! Nyt tuntuu kyllä vähän samalta kuin lomamatkan jälkeen; onnellinen siitä, että teki reissun, mutta haikea, kun se loppui jo. Nyt ei vaan auta muu kuin aloittaa tää viikko onnellisena ja ammentaa kaikesta tän viikon tapahtumista lisää energiaa! Tulossa on muun muassa liikuntatapahtumaa, ykkösluokkalaisten rastikierros ja bileet sekä ensimmäiset työvuorot kahvilalla:)

Ihanan viikon (ja viikonlopun) jälkeen on helppo hymyillä, myös itselleen.

Nyt oottelemaan alkavaa viikkoa,

<3 Jenni