Kehon kuuntelua

S e  t u n n e.

Mun täytyy nyt tunnustaa jotain, minkä tekin ehkä ootte huomannut: mun kirjotusvälit on pidentyneet enkä oo saanut päivitettyä blogia pitkään aikaan kunnolla. Turha alkaa selitellä, ei siihen sen kummempaa syytä ookkaan! En vaan oo saanut aikaseksi istua alas ja kirjottaa. Nautin kirjottamisesta tosi paljon ja inspiraatiota kyllä on, mutta en vaan saa aikaseksi istahtaa netin ääreen. Mietin usein, mitä kaikkea haluaisin päivittää blogiin, mutta kun aikaa olisi, en ota sitä kirjoittaakseni. Nyt päätin  kuitenkin korjata asiaa, näin maanantain kunniaksi.

Tervetuloa syksyn värit<3

Onpas ihana tunne. Se tunne, kun alkaa ajatella mitä kaikkea on tapahtunut ja mitä oon kokenut:) Oon hymyillyt paljon, koska nautin elämästä ja viihdyn uudessa elämänvaiheessani. Oon opetellut olemaan niin sanotussa viikonloppu-parisuhteessa ja pikkuhiljaa pääkin alkaa tajuamaan mistä on kyse. Oon tutustunut mahtaviin ihmisiin ja musta tuntuu, että oon löytänyt jo muutamia uusia ihania kultahippuja mun elämääni. Oon myös kerennyt kokkailemaan paljon ja musta tuntuu, että kohta pitäis kutsua joku päivä joku syömään, että saisin kokata enemmän, hihhi:) Musta myös tuntuu, että viikot menee kuin siivillä. Ehkä siksi, että mulla on aika paljon vapaa-aikaa, tai sitten siksi, että vapaa-aikaa ei käytännössä ole koska täytän sen tekemisellä. Oli kummin päin vain, aika lentää ja yritän ottaa siitä kaiken irti mitä saan. Mahtavia asioita olenkin saanut kiinni, joten en olisi liian huolissani nopeasta ajankulusta.

Viikko sitten tein päätöksen, jota en oo katunut hetkeäkään. Joku voisi sanoa sitä hölmöksi, joku vastuuuntunnottomaksi ja joku täysin laiskaksi. Mulle itselleni se kuitenkin oli paras mahdollinen ratkaisu: irtisanoin itteni kahvilatöistä!
Mutta justhan mä vasta alotin?  - Niimpä. Oon kantapään kautta opetellut viime vuosina kuuntelemaan kehoani ja antamaan sille juuri sitä, mitä milläkin hetkellä se kaipaa. Oon opetellut tekemään päätöksiä oma hyvinvointini etunenässä ja itseäni ja omia ominaisuuksiani kunnioittaen. En ala koppavaksi, en mielistele, enkä alistu. Oon myös opetellut sen, mitä ansaitsen ja millaista kohtelua kaipaan. En siis kattele pitkään huonoa kohtelua tai aliarvostusta, enkä siedä kunnioittamuutta. Näiden asioiden myötä harjoituksen alla on ollut ajattelumalli siitä, etten omilla valinnoillani päätä tehdä mitään, mikä ei tee mulle tai keholleni hyvää, tai mikä ottaa enemmän kuin antaa. On nimittäin huomaamisen arvoinen asia, että suurimmaksi osaksi me itse tehdään ne ratkaisut koskien omaa elämäämme ja omaa terveyttämme. Miksi siis tahalteen vahingoittaa itseämme tai sabotoida omaa kehoamme, jos valinnoillamme voimme vaikuttaa siihen, miltä meistä tuntuu? Mä ainakin haluan voida hyvin, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Siitä syystä lopetin: musta tuntu, että se työ vaan otti multa niin paljon enemmän kuin mitä se antoi. Nautin töistä osittain, mutta loppujen lopuksi toi työpaikka ei vaan nyt sopinut mulle. Ja kun sen itselleni tunnustin, tippui kivi sydämeltä. 

Aurinkoisia päiviä, niistä mä nautin!

Kun lopetin työt, tarkoitti se myös enemmän aikaa tehdä kaikkea mistä nautin. Saan pitää itsestäni huolta ja kokeilla uutta! Kuin tilauksesta, pääsin vähän aikaa irtisanomiseni jälkeen Elixialle viikoksi testamaan menoa ja katsastamaan paikkoja. Yksi suljettu ovi avaa monta uutta, eikös? Jo ensimmäisellä kerralla olin ihan fiiliksissä päästä jumppailemaan, ja mieliala vain kohosi joka treenikerran jälkeen:) Ai että, miten koko keho ja pää olikin kaivannut tollasta liikuntaa! Jos puhutaan liikunnan riemusta ja motivaatiosta liikkua, ei epäilystäkään, ettenkö ois kaivanut sitä esiin mun Elixia-kokeiluviikon aikana...

Muistatko sen tunteen, kun pääset pitkästä aikaa treenaamaan kunnolla: hengitys tihentyy ja hiki valuu, mutta jatkat jalat maitohapoilla tekemistä? Koska se vaan tuntuu niin huipulta!  Tai sen tunteen, kun pääset revittelemään menevän musan tahtiin laajoja tanssimuuveja koko sydämes kyllyydestä ja unohdat kokonaan kaiken muun ympärilläsi? Koska musiikki vaan vie mennessään ja keho hinkuu päästä liikuttamaan itseään! Entäs se tunne, kun kunnon hikitreenin ja venyttelyn jälkeen pääset kunnon löylyihin kuumaan saunaan ja tunnet kuinka keho nauttii? Koska lämpö tekee niin hyvää! Ja sitten tietty se tunne, kun treenin jälkeen saat vetää naamariin sen palauttavan annoksen ravintorikasta ruokaa ja tunnet lihaksissa asti kuinka keho kiittää? Koska olet tyytyväinen itseesi ja kehosi on tyytyväinen suhun! Näitä tuntemuksia voisin jatkaa hamaan tulevaisuuteen saakka, mutta listasin nyt muutaman siitä syystä, että tolta musta tuntui! Jos nyökyttelit kun kysyin, muistatko sen tunteen: pidä toi asenne ja nauti siitä. Ja jos et ihan muista, kannattaa virkistää muistia ja testata! Totta kai tekeminen voi olla mitä tahansa mistä nauttii ja mikä tuo hyvää oloa, mutta mun on nyt tässä tilanteessa helppo puhua liikunnasta, joten käytän sitä esimerkkinä. Ja nyt, kun oon taas päässyt liikkumaan kunnolla, en anna enää minkään estää mua alottamasta täälläkin säännöllistä treeniä.

....paitsi. Kaikki, jotka mut tuntee, tietää, että oon melko sählä aina silloin tällöin....ja niille ketkä ei vielä tiedä: oon aika sählä silloin tällöin;) Monesti sähläilyille voi nauraa jälkeenpäin, ja tästäkin sähläyksestä saan kyllä varmaan kuulla vielä monesti, mutta tää kerta enemmänkin harmittaa ja turhauttaa! Homma meni näin: leikkasin viikko sitte kaalia ja veitsi vähän lipes kädestä, leikaten osan mun sormen päästä ja kynnestä pois kokonaan...Jaaaaaa ei muuta ku taxi alle ja kohti sairaalaa...lauantai-ilta menikin sitte kivasti TYKS:in päivystyksessä paikattavana. Joo, oon kyllä kunnossa ja sormikin on, onneks selvittiin vaan paketoinnilla! Ja ei siinä mitään muuten, mutta nyt en pariin viikkoon saa kastaa tai altistaa tota haavaa bakteereille, en harrastaa sykettä nostavaa liikuntaa enkä pysty oikein tarttumaan mihinkään sormellani! Tämä siis tarkottaa sitä, että kaikki mun lempitoiminta on multa evätty. Varsinkin mun aloittelevan toimintaterapeutin silmälasien läpi katsottuna, tää on paha. Pahapaha, ihmiseltä evätään hänelle mielekäs tekeminen. En nyt sitte kuitenkaan oo mennyt toimintaterapeutin pakeille vaan ottanut nyt sitten aikaa itelleni muuten: kattonut telkkaria, tehnyt pitkiä kävelylenkkejä ja harjoitellut oleilua, mistä oon yllätys kyllä oppinut jossain määrin nauttimaan. Ihan vaan muuten vaan oleilusta! Minä! 

Sain lahjaksi ihanan paksun Mc Kinleyn karvahupparin,
kyllä kelpaa sillä matkustella Helsinkiin asti:)

Kävelylenkeillä lämmin pukeutuminen on
kaiken A ja O, hihhi;)

Sormen telomisen myötä huomaan, kuinka oikein kiemurtelen kun joku puhuu liikunnasta tai uimisesta, jotka molemmat on mun lempipuuhaa...Siksi oon nyt tehnyt kivenvahvan päätöksen ja lupauksen siitä, että heti kun vaan voin, alan taas treenaamaan salilla säännöllisesti. Ei liian kovia tavoitteita alussa, kuhan löydän paikan mistä pidän ja saan treenin taas säännölliseksi. Ja mitä itteäni tunnen yhtään, tavotteet nousee ittestään kuhan löydän paikan missä voin alkaa treenaamaan;) Tästä se lähtee, heti kun sormen pää saadaan takasin mukaan! 

Luokaa tekin itselleni hyvä olo,

<3 Jenni

Syyskuu kuvina

K u v i a .

Heippa! edellisestä kerrasta onkin jo aikaa, joten halusin kertoilla vähän kuulumisia! Syyskuuhun on arvatenkin mahtunut monen moista tapahtumaa; on ollut hauskaa ja tylsää, turhauttavaa ja innostavaa, itkettävää ja naurattavaa. Kuukausi on ollut haastava, sillä pääni ei oikein ole vielä tottunut ainaiseen välimatka-matkusteluun, kehoni ei ole pitänyt kahvilatyöstä kovinkaan paljon, eikä mielialani ole aina sietänyt koulun olematonta tuntimäärää. Mutta vaikka välillä on hankalia tai haikeita hetkiä, ei se tarkoita sitä, etteikö elämästä kannattaisi nauttia täysin siemauksin!

Mistä sinä saat voimia ja tsemppiä? Oon yrittänyt löytää itselleni tapaa, jolla saan, en niinkään nollattua ajatukseni, vaan enemmänkin käännettyä huonotkin ajatukset voimavarakseni. Ulkolenkit ja liikunta auttavat tietenkin, samoin kokkaus, mutta kun kesken päivän tekee mieli heittää hanskat tiskiin, mitä tehdä? Muistutan itseäni syyskuun alussa tehdystä lupauksesta: I will only see good things this week. Viikko kerrallaan, joka kerta kun negatiivisuus tuntuu ottavan valtaa ja vievän energiaa, kerron itselleni kuinka tahdon nähdä elämässä vain ne hyvät asiat! Huonoista voi oppia ja niitä voi analysoida ja muuttaa, mutta päällimäiseksi jätän hyvät ja onnelliset asiat. Ja tadaa, niin siinä usein käykin: muutama hengitys, muistutus hyvistä asioista ja päivä voi taas jatkua mielenrauhan saavutettuani:) Jos sustakin tuntuu välillä, ettet tiedä miten päin olisit tai ettet enään vaan jaksa, muistuta säkin itseäs siitä, kuinka onnekas oikeastaan ootkaan ja kuinka paljon hyvää elämään mahtuu. Lupaan, se auttaa. Tämän rentoutuslauseen ansiosta oon tässä kuussa selättänyt ikävät hetket ja siksi syyskuu on ennen kaikkea kuitenkin ollut antoisa ja tuonut mukanaan monia ihania hetkiä:)

Oon muuten löytänyt itselleni myös lisää mieluista tekemistä, joka tosissaan auttaa jaksamaan! Ollaan syyskuussa löydetty aivan ihana joogapaikka Turusta, johon ostettiin viiden kerran kortti. Harmittaa ihan kauheesti nyt, kun kortti on käytetty, koska joogasta on tullut niin mukava osa viikottaista elämää...Siinä on laji, jossa mieli ja keho vapautuu: en edes osannut kuvitella, kuinka hyvää se kokonaisvaltaisesti mulle tekisi:) Joogaa aion kyllä jatkaa jollain tapaa jatkossakin, nyt kun olen vähän päässyt lajiin sisälle, en enää halua lopettaa! Hyvä olo kunniaan. 

Joogan lisäksi oon myös alkanut käydä taas uimassa, tai oikeastaan opettamassa uimista:) Oon muutaman viikon toiminut henkilökohtaisena avustajana erityislasten uimakouluissa, ja ai että miten antosaa se on ollut! On ollut itsellekin opettavaista hypätä jo niin tutussa uinnin opetuksessa askel eteenpäin ja mahdollistaa kaikille samalla tavalla harjoitusta uinnin ja itsellekin rakkaan veden elementin parissa...tästäkin toivottavasti tulee vielä tapa, joka ei lopu ihan heti! Olin taas jo kerennyt unohtaa, miksi tykkään vedestä niin paljon. Aina jotenkin toi uimahalli kuitenkin vetää puoleensa ja tässä sitä taas ollaan;) Joogan, uinnin ja hyvän olon lisäksi, tässä mun syyskuutani kuvina!

Lempparimaisema työmatkalla, Aurinkoinen Aurajoki:) En voi olla
ihailematta tätä maisemaa aina kun tästä viiletän ohi...mikä on siis harva
se päivä! Ai että, silmä lepää ja tulee aina hyvälle mielelle.

Outfit of the day, kun farkkutakilla vielä tarkeni...Olen taas muistanut
sen autuaan onnen, kun joka päivä saa itse päättää mitä laittaa päälle,
eikä tarvitse käyttää esim.työvaatteita suurinta osaa päivästä! Toisaalta,
mukavuus ja käytännöllisyys on mulle edelleen pukeutumisessa ne
tärkeimmät ominaisuudet, plussaa on jos näyttää hyvältä;)

Campus SuurSitsit 2014! Sitsit, eli illalliskutsut, johon opiskelijat kokoontuvat
syömään, juomaan ja laulamaan. Istuimme pitkissä pöydissä jaetuilla paikoilla
ja minä ensikertalaisena harjoittelin sitsikulttuuria tulevia istujaisia varten.
Ruoka maistui ulkona pahvilautasilta syötynä, aina kun laulujen välissä kerkesi
ruokaa suuhun lappaamaan....Alla muutama kuva lisää Suur Sitseiltä:)

Sitten syksy iski! Outfit of the day, ihana paksu huivi jonka löysin
kaapin kätköistä ja voi että kuinka olinkaan jo kaivannu mun paksua,
pehmeää comfort-villapaitaa! Tää on syy miksi annan syksyn tulla,
mutta jälleen korostuu käytännöllisyys: vaatteet täytyy olla mukavat
mutta ennen kaikkea kylmä ei saa tulla! Syksyllä rakastan juoda isoja
kupillisia, (tai sheikkerillisä;) teetä, kääriytyä villasukkiin, lukea lehteä
mun löhönurkassa ja syödä iltapalana höyryävän kuumaa puuroa...
Ai että, nam! Ei edes tollanen sumu haittaa niin kauan ku ite on sisällä;)

Kerroinkin jo maailman parhaudesta eli siitä, että mun kotipihalla
kasvaa omenoita? Oon ottanut ilon irti niistä ihan toden teolla:
keitin omppusosetta omiin tarpeisiini pakkaseen (tai en tarpeisiin saakka,
ku pakkaseen ei mahtunut niin paljon kuin voisin syödä;), ja kun lähdin
käymään Helsingissä, päätin ilahduttaa ihmisiä ja viedä tuliaisina oman
pihan omppusosetta! Ja pakko kehua, tuli muuten aivan taivaallisen hyvää<3

Oon viettänyt aikaa ystävien kanssa, mutta täytyy sanoa,
että parasta tässä kuussa oli kun Sanna, mun ystävä Oulusta
saakka tuli mulle kyläilemään! Oli aivan ihana nähdä pitkästä
aikaa taas. Tiiättekö sellasen ystävyyden ku vaikka ette näkisi
moneen kuukauteen tai vuosiin, voitte aina jatkaa siitä mihin
viimeksi jäitte? Sanna on mulle semmonen ystävä:)

Opetin Sannaa herkkujen äärelle, kun kokkailtiin
yhdessä täytettyjä paprikoita! Naminami.

Totaa.....uutta sisustusta?

...EHEEEEI, vaan "miten kuivatat pestyt lakanat yksiössä
yhden kuivaustelineen avulla niin, että kaikki kuivuvat
tasaisesti? Hyvin ne siinä kuivu, mutta vissiin pitäis mennä
ettimään jos jossain muussa talon rapussa olisi kuivaushuone...
Vois helpottaa, vai mitä sanotte?;) ps.miten yksin asuja saa
itsekseen viikattua isot lakanat?! Se on mun seuraava haasteeni...

Kauniilta kotipihaltani, miten voisin olla viihtymättä....

Syyskuu meni ohi nopeasti, ja kuin tilauksesta tänään hengityksen höyrytessä ensimmäiset pakkaset tuli Turkuunkiin käväsemään. Alkaa olla vilposa, joten täytyy vissiin mennä katsomaan uutta talvitakkia kaupoille ja kaivaa kynttilöitä esiin! Kohta alkaa taas se aika, kun villasukkien, teekuppien ja paksujen vilttien kaveriksi sytyteään kynttilät ja nautitaan niiden tuomasta tunnelmasta. Ja muuten, aion jatkaa syyskuun lupaustani nähdä huonoina hetkinä vain ne hyvät asiat ja haastan jokaisen mukaan koittamaan. Jossei heti näe hyviä asioita, hiero silmiäsi. Ja jos ei vieläkään erota, kannattaa varmaan kävästä optikolla tai sitten vain kaivaa pintaa syvemmältä! Kokeile säkin:) Luotetaan siihen, että lokakuusta tulee vähintään yhtä ihana kuin syyskuusta!

Ihanaa lokaakuun alkua,

<3 Jenni

Olen keltanokka ja ylpeä siitä!

K e l t a n o k k a .

Mikä keltanokka? No, ensimmäisen vuosikurssin opiskelija! Uusi(avuton) ja vähän pihalla, vieras naama, aloitteleva opiskelija, ihmettelevä oppija, totutteleva kokeilija. Sellainen mä olen, Turun Ammattikorkeakoulun vuoden 2014 keltanokkiin kuuluva! Meitä on siis monta monta tuhatta muutakin, ja se huomattiin eilen. Siitä lisää alempana:) 

Näistä oman pihan ompuista en saa tarpeekseni!

Tällä viikolla alkuviikosta oli rentoa koulussa. Oikeastaan aika usein ja aika paljon ajasta on rentoa koulussa. Tuntuu, että aina on rentoa koulussa, anatomian luentoja ja sen n.800 sivuisen oppikirjan raahaamista lukuunottamatta. Musta on aivan ihanaa, ettei tunteja tai koulun käyntiä oteta liian vakavasti vaan siihen suhtaudutaan tunnollisesti, mutta samaan aikaan nimenomaan rennosti. Mua on kuitenkin oikeastaan usein koulussa jopa turhauttanut kaikki se rentous! Totta kai, koska kyse on perusopinnoista, käydään nimensä mukaisesti aineissa läpi perusteita perinpohjaisesti, mikä on hyvä. Mutta kun haluaisi jo päästä kunnolla opiskelemaan:D! Siksi onkin oikeastaan tuntunut hullulla tavalla mahtavalta, kun anatomian tunnit koittavat; ne haasteellisimmat ja eniten teoriapainoitteiset luennot. Huomaan odottavani innolla tunteja ja materiaali on todella mielenkiintoista, mutta ennen kaikkea oon hullaantunut siitä tunteesta, joka luennoilla tulee. Tunne siitä, että Apua! Paljon tietoa! Liikaa tietoa yhteen lauseeseen! Pelkkää latinaa! Liian kova tahti! Joka sana on opeteltava uutena asiana! Huomaan olevani ihan liekeissä hihhi, se on sitä opiskelua jota kaipaisin enemmänkin, ja sitä, mikä todella pitää aivot virkeänä. Kuinka usein teille käy niin, että katsotte kelloa luullen aikaa samaksi kuin tunti sitten? Ettette edes huomaa, että kelloa katsoessanne tuntia näyttävä viisari onkin teidän huomaamattanne mennyt numeron eteenpäin? Ettette edes tajua, kuinka nopeasti voi tunti humahtaa ohi? Tätä käy anatomian tunneilla mulle.

Muut kurssit on myös hirveän mielenkiintosia, mutta käydään asioita hitaammin ja ollaan aloiteltu vähän verkkaisemmassa tahdissa tohon anatomiaan verrattuna. Käymme asioita läpi yhdessä pohtien ja keskitymme niin suurpiirteisiin asioihin, ettei välillä edes tunnu siltä, että paikalle on tullut oppimaan uutta! Toisaalta se on taas se, mikä mua viehättää niissä aineissa: et edes tunne opiskelevasi, kun niin paljon oivalluksia tapahtuu oman elämän ja omien kokemusten kautta, kuitenkin teoriaan pohajutuen:) Pointtina kuitenkin se, että oon ihan innoissani koulusta, eikä viikonloppukaan tunnu niin odotetulta tai hitaasti saapuvalta, kun koulussa on kivaa ja mielekästä! Älkääkä siis käsittäkö väärin, mä pidän koulunkäynnistä ja tietenkin yritän nyt nauttia tästä rennosta meiningistä. Oon meinaan huomannut, että oon ehkä vähän turhankin malttamaton ja nimenomaan esimerkiksi opiskelujen suhteen välillä! Huomaan, että välillä tulee oikea hinku ahmia itseä kiinnostavia asioita ja siihen liittyvää tietoa, eikä siksi välillä tunnu tunnit siihen riittävän. Tiedän kuitenkin, että tää on vasta uuden oppimisen alkua ja siksi oon hirvittävän onnellinen, kiitollinen ja tyytyväinen, että oon löytänyt alan, jossa odotan jokaista kurssia ja sen tuomaa sisältöä:) Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä kouluviikko!

"Minä Keltanokka lupaan ja vakuutan..."

Sitten vapaa-aikaan. Eilen, eli torstaina, meille kaikille Turun Ammattikorkeakoulun keltanokille yhdessä ainakin DIAK:in kanssa järjestettiin yhteinen rastikierros ja jokavuotisen perinteen mukaiset Keltanokka-kastajaiset ja -bileet, tänä vuonna teemalla Asian express. Käytännössä pukeuduimme kaikki Aasia-teeman mukaisesti, muodostimme neljän hengen joukkueita, jotka yhdistettiin jonkun toisen koulutusalan joukkueen kanssa, ja kiersimme ympäri kaupunkia rasteilla suorittaen erilaisia tehtäviä. Ennen rastikierrosta kaikki Keltanokat vannoimme yhteen ääneen valan, jossa lupasimme olla avoimin mielin ja pitää koulujemme mainetta yllä. Musiikki pauhasi Samppalinnan kentällä, porukka hengaili Aasia-vaatteet päällä, aurinko paistoi ja fiilis oli loistava. Valan jälkeen kaste, jonka paikallinen palokunta letkuillaan suoritti pitäen huolta, ettei kukaan jäänyt kuivaksi, lähdimme kiertämään rasteja. Siinä vaiheessa kun löysimme ensimmäisen rastin, oli mun aika lähteä töihin. En siis ite kiertänyt rasteja, koska menin tekemään iltaharjoittelun uudelle työpaikalleni ja tietenkin, koska koulutus oli sovittu ennen bileistä tullutta tietoa, tunnollisena menin töihin ja jätin rastikierroksen väliin. Alkupäivän hyvällä fiiliksellä menin töihin ja koska töissä oli kuitenkin mukavaa ja koulutus oli antoisa, ei jäänyt harmittamaan etten päässyt rasteille:) Ens viikolla mun pitäisi nyt siis pystyä olemaan yksin töissä ja hoitamaan sulkeminen itsenäisesti! Kuhan homma rutinoituu, oon varma, että se hoituu kyllä.

Lähtökohta asulle...

Melkein valmiina...

Ja lasit kruunasi koko komeuden!
Ei epäilystäkään etteikö kyseessä ois Aasia-teema, eihän?;)

Mulla oli hieman ongelmia asuvalinnan kanssa, koska halusin tietenkin pukeutua ennen töitä valaa ja kastajaisia varten, mutta toisaalta meikin, hiusten ja asusteen piti olla helposti hävitettävissä niin, että jäljelle jäisi työvaatteissa palveleva asiakaspalvelija-minä. Niimpä päädyin yksinkertaiseen "olen Aasialainen"-ratkaisuun. Mitä Aasiasta löytyy? Kukkia, palmuja, flamingoja, värejä, blingiä...Totesin asun hyväksi; tarpeeksi erottuva, mutta helposti piilotettava;) Illalla töiden jälkeen vaihdoin työvaatteet takasin Aasia-teeman vaatetukseen ja etsittyäni käsiini tovereita lähdimme yhtä matkaa kohti Keltanokkabileiden varsinaisia bileitä! Tanssimme, juttelimme, nautimme toistemme seurasta ja siitä huolimatta saimme lähdettyä aikaisin kotiin, jotta kerkesimme nukkua ennen perjantai-aamun kahdeksalta alkavaa neljän tunnin anatomia-luentoa:D Musta se oli aika saavutus, ja kertoo siitä, että oon tosiaan löytänyt ihmisiä jotka ajattelee ja toimii samalla tavalla kuin mä; ihanaa! Ei tarvii vetää kännejä, ei tarvii örveltää, vaan hauskaa voi olla tanssimalla ja hengailemalla, mutta yöuniaan ei kannata missata joka bileiden takia. Oon onnellinen, että oon löytänyt näitä ihmisiä ympärilleni, oon onnellinen, että oon Keltanokka, ja oon onnellinen, että Turku tuntuu koko ajan viihtyisämmältä. Ja  vaikken päässytkään rasteille, tykkäsin kyllä tapahtumasta ja viihdyin:)

Hyvä meidän joukkue! ...vaikken ollutkaan kuin henkisesti mukana...

Perinteinen kaverikuva;)

Loppuun vielä pakko hehkuttaa! Oon aivan superonnellinen siitä, että mun pyörä on jälleen toimintakykyinen! Eli sain siis vihdoin aikaseksi pumpata täysin tyhjän renkaan täyteen, haha. Täällä Turkkusessa pyörä on kyllä ihan ykkönen; kaikkialle pääsee suit-sait-sukkelaan ja välimatkat on sen verran lyhyitä, ettei oo paikkaa, johon ei pyörällä jaksaisi lähteä! Oon tässä nyt pari viikkoa kävellyt muun muassa koti-keskusta-koti-väliä (n.5km per suunta), mikä ei oo ollut ongelma, mutta onhan se hienoa nyt kun pyörä on alla ja keskustaankin viilettää alle vartissa. Jep, Turku on selvä pyöräilijä-kaupunki joten mun sääntö numero yks: pyörä miehen (Turkkusen) tiellä pitää!

<3

Nyt viikonlopun viettoon, 

<3 Jenni

Vauhtiviikko

T e k e m i s t ä .

Rakas maanantai, tänään oot ollut vähän hankala. Vaatii paljon puhtia vaihtaa kotia viikonlopuksi: samalla ajatellen, ettei ole kotona vaan matkalla, ja kuitenkin tietäen, että vaikka ovessa ei lue omaa nimeä, on nimenomaan kotona eikä matkalla. 

Kaunis Helsinki:)

Hyvä Huomen on Yhdessä Vietetty!

Ahh tätä hieronnan jälkeistä autuutta, ja kookosvettä!

Ihanasta maanantai-aamun hieronnasta ja omasta hemmottelutuokiosta ja kookosvesihetkestä huolimatta nyt kyllä huokaisen helpotuksesta, että tätä päivää voi alkaa jo kutsua illaksi...on meinaan voimia vievää puuhaa tuo ns.viikonloppusuhteessa oleminen! Tiedän, että oon maailman onnekkain kun on oma kulta ja sain viettää ihanan pitkän viikonlopun rakkaani luona samassa paikassa sekä nukkua ja herätä monta yötä ja aamua toisen vierestä, ihan niin kuin ennen. Täytyy kuitenkin myöntää, että koska reagoin niin vahvasti tunteisiin, on aika uuvuttavaa sopeutua tilanteen toisesta ääripäästä toiseen saman päivän aikana. Helsingissä ollessani, kullan kainalossa kävellessäni, katsellessa, puhellessa, hymyillessäni. Viikonlopun kaikki oli juuri niin kuin pitääkin, tuntui siltä, että näin elämän kuuluisi ollakin. Kunnes koittaa maanantai, on juuri sopivan vaarallisesti tottunut toisen läsnäoloon ja pitää lähteä takaisin kotiin. Kotona yksinäistä matkustajaa odottaa kotiin tasan hiljaisuus ja neljä seinää. En mä ainakaan sanois, että se mitään herkkua on sillä hetkellä, vaikka muuten rakastankin mun asuntoa täällä. Ja silti vaikka kotiinpaluu tuntu ehkä vähän harmittavalta, en vaihtaisi hetkeäkään koko viikonlopussa, en vaihtaisi mieltäni Turkuun muuton suhteen enkä todellakaan harmittele sitä, että ollaan Elmerin kanssa asuttu yhdessä ja nyt ei enään saada asua vähään aikaan. Ollaan kuitenkin saatu hengailla samojen seinien sisälläkin, ovessa on lukenut molempien sukunimet ja meillä on ollut yhteinen koti. Onneksi! Ja viikothan menee nopeesti, ei tässä sen kummempia tartte hönkäillä kun taas on viikonloppu:) Vaatii kuitenkin muutaman extrasyvään hengityksen, kun taas joutuu erilleen siitä omasta toisesta puoliskosta. Mutta onneks se samainen toinen puolisko on juuri se, kenen takia tsemppaa.

Vaikka tänään kotiinpaluu tuntui hetken aikaa hankalalta, oon kyllä siis viihtynyt ja nautiskellut elämästä suuresti! Kyllähän ruusujen joukossa on pakko olla pari piikkiäkin aina välillä. Reilu viikko viime postauksesta, ja voi kuinka siinä viikossa onkaan kerennyt olemaan iloa, onnea, oivaltamista ja rakkautta:) Sen lisäksi, että oon opetellut käsittelemään ajatuksiani tästä kaikesta ja harjoitellut yksin nautiskelua tässä viime viikkona, oon  nauttinut uuden kotikaupungin antimista ja nimenomaan kierrellyt ja kaarrellut ympäriinsä sekä testaillut uusia liikuntamahdollisuuksia täällä kotiseudulla. Vähän kuin ois ulkomailla, joka kulmalla jotain uutta! Huomaan myös, että samalla tavalla kuin ulkomailla, oon täälläkin jotenkin skarpimpi; kiinnitän ihan eri tavalla huomiota missä mitäkin ympäristössäni on, mitä reittejä bussit kulkevat ja mistä löytyvät viihtyisimmät pikkukahvilat ja houkuttelevimmat ravintolat. Monesti on tullut turisti-olo kun en löydä jollekin pääkaduista tai tiedä miten bussilippukäytäntö toimii, mutta kaikesta onneksi selviää kysymällä! Olin alun perinkin hirvittävän tyytyväinen, että päädyin just Turkuun, ja koko ajan se tunne vahvistuu; täällähän on vaikka mitä ihanaa:)

Rakas ensimmäinen Turku-viikonloppu, olit mahtava. Nautin omasta ajasta ja yhteisestä ajasta kavereiden kanssa. Paras kombinaatio, eikö! Lauantai-aamu oli siunattu nukkumiselle ja heräämiselle ilman kelloa, joten aamu alkoi ihanan hitaasti ja rauhassa. Laahustin kotona pyykkivuoren vierestä ja edelleen purkamattoman matkalaukun yli, mutta päätin, ettei tänään niille tarvitsisi tehdä mitään. Siinähän ne lattialla olivat jo koko alkuviikonkin pärjänneet, hihhi. No, sitten alkokin taas tapahtua, kun enhän mä tunnetusti kauaa paikallani pysy...Iida soitti ja treffattiin kaupungilla, minkä seurauksena koko lauantai kierreltiin keskustassa ja Kansainvälisillä Suurmarkkinoilla Aurajoen rantaa pitkin, käytiin kattomassa sotalaivoja, herkuteltiin eri maiden ruokatarjonnalla ja nautiskeltiin uuden kotikaupunkimme antimista...muun muassa täydellisestä meksikolaisesta pikkuravintolasta, missä kaikki tehdään itse. Bingo, ihan nappipäivä! Lauantain jälkeen oli ihana herätä virkeänä sunnuntaihin, hoitaa kaikki kotiaskareet pois alta, myös se matkalaukku lattialta, ja käydä pyörähtämässä tossa lähinurkan kirpparilla:)

Tollasen viikonlopun jälkeen voitte kuvitella, kuinka hyvän alun on pedannut tulevaa viikkoa varten. Rakas viime maanantai, vaikka herätys oli aikainen, tuntui kuin mikään ei voisi pilata tätä alkavaa viikkoa! Me toimintaterapeuttiopiskelijat vietettiin koko päivä yhdessä leirikeskuksessa fysioterapeuttiopintonsa aloittavien kanssa, mikä anto mukavaa lisäbuustia jo kohonneeseen mielialaan:) Lauma nuoria ja aikuisia nauramassa, leikkimässä, tekemässä yhteistyötä, heittäytymässä, tutustumassa, tukemassa toinen toisiaan...kylläpä oli hauskaa pitkästä aikaa oikein käskystä vaan leikkiä koko päivä!

Rakkaat tiistai, keskiviikko ja torstai, sujahditte nopeasti ohi, mutta jätitte käteen uusia elämyksiä. Aamut meni tietenkin koulussa, ja päästiin jo ihan vähän oikeasti opiskelemaankin:D Vihdoin...Ihmisen Anatomia ja Fysiologia-kurssi, otan sut projektikseni ja haasteen vastaan! Iltaisin päästiin yhdessä uusien kavereiden kanssa haastamaan ittemme, kun ehdottelin eri lajikokeiluja...testiin päätyivät reggaetonia ja salsaa, kuntopotkunyrkkeilyä ja ladies style-tanssia...laaja kirjo ja olipas hauskaa! Ja ihanaa vaihtelua perus-salipuurtamiselle, joka kohta taas kuitenkin alkaa pyöriä kuvioissa kunnolla. Niin, ja käytiinhän me ravintola-illallisella ryhmän kanssa ja ihka ensimmäisissä opiskelijabileissä!!! Nyt on sekin kausi (ja putki...) avattu kunnialla ja hyvällä meiningillä:D On ihana huomata, kuinka löytää oman kaltaisiaan ihmisiä, kun vaan itse jaksaa olla avoin. Ja vielä pidemmälle vietynä, parasta seuraa on tietty ne, jotka nauttii samoista asioista kuin itse, ja sellasia oon kyllä tässä nyt bongaillutkin:)

Rakas hyvin onnistunut viikko ja viikonloppu, kiitos. Vaikka pää välillä olikin sekaisin, sain superisti lisävoimia taas tulevaan ja tapahtumatäyteiseen viikkoon! Viikonloppuna tietty nautittiin vaan Helsingistä ja toisistamme, kierreltiin kaupungilla, hymyiltiin elämälle ja tietty herkuteltiin kunnon ruualla.  Vähän samaa kuin mitä alkuviikon tein Turussa, uusien ihmisten ympäröimänä vaan ja eri toteutuksilla! Nyt tuntuu kyllä vähän samalta kuin lomamatkan jälkeen; onnellinen siitä, että teki reissun, mutta haikea, kun se loppui jo. Nyt ei vaan auta muu kuin aloittaa tää viikko onnellisena ja ammentaa kaikesta tän viikon tapahtumista lisää energiaa! Tulossa on muun muassa liikuntatapahtumaa, ykkösluokkalaisten rastikierros ja bileet sekä ensimmäiset työvuorot kahvilalla:)

Ihanan viikon (ja viikonlopun) jälkeen on helppo hymyillä, myös itselleen.

Nyt oottelemaan alkavaa viikkoa,

<3 Jenni

Vain minä itse

P o h d i n .

Mitä yleensä ihmiset tekevät yksin kotona?
Viikko sitten en olisi osannut vastata tähän yhtään niin hyvin kuin tänään. Hölmöä sinänsä, koska kyllähän mä oon koko ajan vastauksen tiennyt ja oonhan mä nyt ennenkin ollut yksin. En vain tällä tavalla kuin nyt, kun asun yksinäni vain omassa rakkaassa seurassani. Siksi vastaus kysymykseen vain piti kaivaa esiin nyt, kun elämässä on tilanne jollaisessa ei koskaan ennen ole ollut näin pitkäaikaisesti. Tuppaan analysoimaan tilanteita ja ajatuksiani melko paljon, arvioimaan syy-seuraussuhteita ja pohtimaan miten johonkin tilanteeseen on päädytty. Niimpä, kun ylimmäinen kysymys on pyörinyt mielen päällä tämän viikon ajan, olen analysoinut, pohtinut ja onnekseni myös oivaltanut.

Ensimmäinen viikonloppu omassa kodissa uudessa kotikaupungissa. Tuntuu itsestä hölmöltä olla koko ajan yksin kotona tai puuhastella hiljaisten seinien sisäpuolella kun siihen ei ole tottunut, mutta totta kai tiedostan, että se on täysin normaalia hyvin monilla ihmisillä ympäri maailman. Eivät kaikki muutkaan miljoonat yksin kotona oleilevat koko ajan keksi itselleen tekemistä tai menemistä, eivät sovi kaveritreffejä joka päivälle aamusta iltaan eivätkä lähde lenkille heti kun tuntuu siltä, ettei tiedä mitä muutakaan tekisi. Tommonen mä oon nyt ollut:D Pyöritellyt peukaloita, sopinut treffejä, kuunnellut radiota ja keskustellut juontajan kanssa, tehnyt ruokaa ja kun nämä on hoidettu, todennut, ettei ole enään mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä karkuun peukalonpyörittelyä juoksulenkille. Tiedostan sen, että kaipaan omaa aikaa ja erityisesti hengähdyshetkiä, mutta en vain osaa ottaa niitä nyt, kun aikaa ei muuhun olisikaan. Koko ajahanhan mulla on omaa aikaa! Miten muka kaikki tunnit voisi käyttää omaksi hyväkseen ja hyödykseen tai ottaa niistä kaiken irti? Kuitenkin tiedän, että tilanteeseen on sopeuduttava. Onneksi olen innokas oppimaan ja kehittämään itseäni, joten olen ihan istunut alas ja pohtinut, mitä itse haluan kotona tehdä. Mitä minä haluan tehdä? Mistä sellaisesta tykkään, mitä voisin puuhastella kotona seurasta tai sen puutteesta huolimatta? Mikä mua edes harmittaa niin kauheasti siinä omassa seurassani?

Aamiainen, siitä mä nautin!

On ollut ihan valaisevaa ajatella tätä. Tiedän kyllä, mistä nautin. Tiedän, mitä tykkään tehdä. Mutta tykkäänkö tehdä sitä yksin? No totta kai tykkään! Eihän mua ennenkään ole kukaan muu määritellyt tai käskenyt tehdä jotain tiettyä juttua! Helpottavaa, voin siis jatkaa samojen asioiden ääressä kuin ennenkin...Rakastan leipomista ja kokkailua, pidän reseptien kehittelystä, olen hulluna lenkkeilyyn ja liikuntaan ja nautin uuden testailusta ja vieraissa paikoissa kiertelystä ja kaartelusta. Mihinkään näistä en seuraa oikeastaan tarvitse ja puitteet melko tuntemattomassa kaupungissa kaikkeen tähän ovat loistavat. Mitä siis odotan, mikä on ogelma? Yleensäkin elän periaatteella siitä, ettei asioista kannata tehdä ongelmia. Siksi pysähdyinkin omien ajatusteni äärelle niin pitkäksi aikaa; miksi teen näin vähäpätöisestä asiasta jarruttavan ongelman itselleni? Juuri tällaisena riitän muillekin, miksi en riittäisi itselleni? Oon nyt päättänyt, että aion opetella riittämään itse itselleni silloin, kun yksin olen. Totta kai on mulle tärkeintä edelleen myös päästä tekemään kavereiden kanssa yhdessä ja kokemaan muiden seurassa asioita, mutta aion myös oppia nauttimaan omasta seurastani. Tämä on lupaus, jonka aion pitää. Ja koska haastan itseäni mielelläni, otan tämänkin haasteen sisulla vastaan.

Sitä paitsi oon huomannut yhden ihanan asian! Sunshineraa aloin kirjoittaa noin tasan kuukausi sitten. Tämän kuukauden aikana yli 2200 lukijaa on selaillut läpi mun ajatuksia ja tekstejä! Huikee homma, enhän mä ole siis lähelläkään yksin:) Kiva, että tekstit on ilahduttanu niin monia kertoja ja toivottavasti näin on jatkossakin...kuitenkin omista asioistani ja ajtuksistani sekä tekemisistäni puhelen ja kirjottelen, ihanaa jos muut nautitte niiden kuulemisesta! Oon aina ollut tosi huono pitämään yhteyttä kaikkiin ihmisiin kehen haluaisin. Rakkaat ja ystävät ovat kyllä mielessäni ja kulkevat mukanani, mutta ehkä just siksi välttämättä en aina osaa konkretisoida ajatuksiani heille viestillä. En ole unohtanut ketään, vaikkei viestejä tulisikaan, se vaan tarkottaa että ootte ajatuksissani:) Tästä syystä onkin ollut jotenkin tosi luontevaa kirjoitella kuulumisia nimenomaan tän blogin kautta, kaikille teille tutuille ja tuntemattomille lukijoilleni. Kiitos kaikista ihanista sanoista ja tsempeistä!

Ootteko muuten huomannut blogitekstin jälkeen kommenttikentän vieressä pienet täpät, joihin voi klikata? Niissä lukee esimerkiksi Tykkäsin tekstistä, Hymyilen, Nami, Hyi. Klikkailkaa sieltä mieluisia sanojanne! Ja tietty kommentoikaa tekstejä, näin pysyn kärryillä millaseen suuntaan lähden blogia viemään. Ja ne sanat! Niiden avulla voitte jättää mulle pikaista palautetta täysin anonyymisti, mutta kuitenkin annatte mulle kullan arvoisia ajatuksianne vähän lähemmäs. Tietenkin teen blogia tasan omalla tyylilläni ja itseni näköisesti, mutta lukijat ootte kuitenkin etusijassa ne, jotka sisällöstä ja ulkomuodosta nautitte tai ette nauti! Eli totta kai haluan myös viedä blogiani teitä miellyttävään suuntaan:)

Eli mitä ihmiset tekevät yksin kotona?
Sitä, mitä arjessa kuuluu suorittaa. Sitä, mistä nauttivat ja sitä, mistä ovat kiinnostuneita. Sitä, mikä sillä hetkellä tekevät heidät onnellisemmiksi kuin vielä hetki sitten.

Nyt lähden hymyilemään ja nautiskelemaan omasta seurastani,

 <3 Jenni