Heippa! edellisestä kerrasta onkin jo aikaa, joten halusin kertoilla vähän kuulumisia! Syyskuuhun on arvatenkin mahtunut monen moista tapahtumaa; on ollut hauskaa ja tylsää, turhauttavaa ja innostavaa, itkettävää ja naurattavaa. Kuukausi on ollut haastava, sillä pääni ei oikein ole vielä tottunut ainaiseen välimatka-matkusteluun, kehoni ei ole pitänyt kahvilatyöstä kovinkaan paljon, eikä mielialani ole aina sietänyt koulun olematonta tuntimäärää. Mutta vaikka välillä on hankalia tai haikeita hetkiä, ei se tarkoita sitä, etteikö elämästä kannattaisi nauttia täysin siemauksin!
Mistä sinä saat voimia ja tsemppiä? Oon yrittänyt löytää itselleni tapaa, jolla saan, en niinkään nollattua ajatukseni, vaan enemmänkin käännettyä huonotkin ajatukset voimavarakseni. Ulkolenkit ja liikunta auttavat tietenkin, samoin kokkaus, mutta kun kesken päivän tekee mieli heittää hanskat tiskiin, mitä tehdä? Muistutan itseäni syyskuun alussa tehdystä lupauksesta: I will only see good things this week. Viikko kerrallaan, joka kerta kun negatiivisuus tuntuu ottavan valtaa ja vievän energiaa, kerron itselleni kuinka tahdon nähdä elämässä vain ne hyvät asiat! Huonoista voi oppia ja niitä voi analysoida ja muuttaa, mutta päällimäiseksi jätän hyvät ja onnelliset asiat. Ja tadaa, niin siinä usein käykin: muutama hengitys, muistutus hyvistä asioista ja päivä voi taas jatkua mielenrauhan saavutettuani:) Jos sustakin tuntuu välillä, ettet tiedä miten päin olisit tai ettet enään vaan jaksa, muistuta säkin itseäs siitä, kuinka onnekas oikeastaan ootkaan ja kuinka paljon hyvää elämään mahtuu. Lupaan, se auttaa. Tämän rentoutuslauseen ansiosta oon tässä kuussa selättänyt ikävät hetket ja siksi syyskuu on ennen kaikkea kuitenkin ollut antoisa ja tuonut mukanaan monia ihania hetkiä:)
Oon muuten löytänyt itselleni myös lisää mieluista tekemistä, joka tosissaan auttaa jaksamaan! Ollaan syyskuussa löydetty aivan ihana joogapaikka Turusta, johon ostettiin viiden kerran kortti. Harmittaa ihan kauheesti nyt, kun kortti on käytetty, koska joogasta on tullut niin mukava osa viikottaista elämää...Siinä on laji, jossa mieli ja keho vapautuu: en edes osannut kuvitella, kuinka hyvää se kokonaisvaltaisesti mulle tekisi:) Joogaa aion kyllä jatkaa jollain tapaa jatkossakin, nyt kun olen vähän päässyt lajiin sisälle, en enää halua lopettaa! Hyvä olo kunniaan.
Joogan lisäksi oon myös alkanut käydä taas uimassa, tai oikeastaan opettamassa uimista:) Oon muutaman viikon toiminut henkilökohtaisena avustajana erityislasten uimakouluissa, ja ai että miten antosaa se on ollut! On ollut itsellekin opettavaista hypätä jo niin tutussa uinnin opetuksessa askel eteenpäin ja mahdollistaa kaikille samalla tavalla harjoitusta uinnin ja itsellekin rakkaan veden elementin parissa...tästäkin toivottavasti tulee vielä tapa, joka ei lopu ihan heti! Olin taas jo kerennyt unohtaa, miksi tykkään vedestä niin paljon. Aina jotenkin toi uimahalli kuitenkin vetää puoleensa ja tässä sitä taas ollaan;) Joogan, uinnin ja hyvän olon lisäksi, tässä mun syyskuutani kuvina!
![]() |
Lempparimaisema työmatkalla, Aurinkoinen Aurajoki:) En voi olla ihailematta tätä maisemaa aina kun tästä viiletän ohi...mikä on siis harva se päivä! Ai että, silmä lepää ja tulee aina hyvälle mielelle. |
![]() |
Opetin Sannaa herkkujen äärelle, kun kokkailtiin yhdessä täytettyjä paprikoita! Naminami. |
![]() |
Totaa.....uutta sisustusta? |
![]() |
Kauniilta kotipihaltani, miten voisin olla viihtymättä.... |
Ihanaa lokaakuun alkua,
<3 Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jäikö kysymyksiä? Kommentoitavaa? Jätä terveisesi!