Viikko siivillä

T a p a h t u m a v i i d a k k o .


Viikko on taas ottanut siivet alleen ja lentänyt eteenpäin käyttäen omaa suuntavaistoaan. On ollut jännittävää ottaa avosylein vastaan se, mitä annetaan, sillä oon alusta saakka luottanut siihen, että asiat ja elämä järjestyvät niille tarkoitetulla tavalla. Tämäkin viikko on jaksanut hymyilyttää, stressata ja yllättää moneen kertaan! Tulee hyvin harjoiteltua tiivistämistä ja kiteyttämistä kun joku sattuu kysymään, miten viime päivät ovat kuluneet ja mitä mulle juuri tänään kuuluu:D

Kelataan takaisin tämän viikon alkuun, että saadaan kokonaiskuvaa tästä lennokkaasta viikosta. Kiireisen ja tekemisen täytteisen sunnuntain iltana selasin kalenterini seuraavaa sivua ja lueskelin päivä toisensa jälkeen kirjoitettuja muistettavia ja hoidettavia asioita, aikatauluja ja suunnitelmia. Ilokseni hetken päiviä tarkkailtuani löytyi alleviivaustussin värittämästä viidakosta pitkästä aikaa yksi hetki, jolloin voisin hetken hengähtää ilman mitään muistettavaa ja tehtävää! Päätin saman tien, että maanantain pyhitän pyjaman täyteiselle aamulle ja laiskan laahavalle loppupäivälle. Teki ihanaa herätä ilman herätyskelloa ja to do-listaa, kääntää kylkeä ja löhöillä sängyssä niin pitkään kuin huvitti. Hih, nousin vasta siinä vaiheessa kun maha muristen vaati aamiaista! Ei ole hetkeen ollut noin paljon aikaa, tai aikatauluttomuutta.

Maanantain lahnailusta, hyvästä ruuasta ja kunnon liikuntapläjäyksestä illalla sain hurjasti energiaa tälle alkavalle viikolle, minkä seurauksena päivät ovatkin edenneet loistokkaasti:) Oon meinaan maanantain jälkeen laittanut kunnolla hösseliksi! Tai oonhan mä vähän aina porskuttamassa, mutta nyt on taas laitettu tapahtumaan oikein kunnolla. Pohdiskelin viime postauksessa sitä, kuinka tiedän missä mikäkin koti on ja mistä tavarani löytyvät. Voin kertoa nyt, niin kuin ylemmässä kuvassa näitte, blenderi on asennettu keittiöön: olen siis tullut jäädäkseni;) Tilanne on muutenkin muuttunut hyvään suuntaan! Siis Turun suuntaan.

Keskiviikkona meinaan matkustettiin Onnibussin punaisilla penkeillä rakkaan ystäväni Minnan kanssa Turkuun tavoitteenamme yksinkertaisesti ja vaatimattomasti tehdä keskeneräisestä valmista ja likaisesta puhdasta. Meistä molemmista huokui määrätietoisuus ja otimme haasteen vastaan mielellämme, odottaen tietenkin valmista lopputulosta! Suunnitelmana oli siis tehdä uudesta asunnosta koti ja vielä toivottavasti mun näköiseni koti. Motivaatiota riitti ja hyvänä tiiminä tartuimme tuumasta toimeen heti sisään päästyämme...ja yhtäkkiä koko iltapäivä olikin vierähtänyt työn touhuissa, ilman kelloon katsomistakaan! Sisukkaina jatkoimme pienenevää työntaakkaa; tuntui ihanalta taittaa pahvinkeräykseen tyhjä banaanilaatikko toisensa perään kun tavarat löysivät omat paikkansa:) Elimme niin tunteella mukana järjestelyssä, että unohdimme kokonaan edes syödä:D Illan koittaessa ja ruuan puutteen tajutessamme ulkona ryöppysi vesipisaroita taivaan täydeltä, nälkä kurni mahoissa jo liikaa emmekä malttaneet jättää kotia kesken lähteäksemme hakemaaan ruokaa edes lähikaupasta...mikä siis neuvoksi? google.fi, yksi puhelinsoitto, 30 minuuttia, ja ovikelloa soittava kebab-lähetti tietenkin! Hih, ette arvaakaan kuinka taivaalliselta tuntui saada valmis höyryävä kebab-annos kotiinkuljetettuna nenän eteen, avata pakkaus valmiin koti-olohuoneen matolla yhdessä ystävän kanssa ja alkaa kilpaa ahtamaan suuhun kunnon mehevää muutto-kebabia...! Sillä hetkellä maailma ja oma koti tuntui täydelliseltä, eikä edes keksimällä olisi siitä hetkestä löytynyt yhtäkään vikakohtaa.

Unconditional love ja matkaseura

Se, että muuttaa uuteen kotiin tarkoittaa aina yhtä asiaa: jokaisen askareen ja arkisimmankin asian saa tehdä ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen suihku, ensimmäisen kerran kellarissa käynti, syöminen, kokkaaminen, valojen sammuttaminen, silmien ummistaminen, nukkuminen...keskiviikon kebabien jälkeen mahat täynnä olikin oiva lähtökohta pistää pitkäkseen omaan sänkyyn ja ensi kertaa viettää yö uudessa kodissa:) Täytyy kyllä myöntää, että en en nukkunut kovinkaan sikeästi ihmetellessäni uuden kodin seiniä ja niille muodustuvia varjoja, sekä ajatellessani mitä kaikkea olenkaan saanut aikaan niin lyhyessä ajassa. Torstai-aamuna oli kuitenkin hyvä fiilis nousta uuteen päivään ja aloittaa se tarmokkaasti siivoamalla koti loppuun. Viimeiset silaukset ja koristetyynyt aseteltiin hymy naamalla ja kieli poskella, kunnes totesimme että nyt se on valmis. Jennin Oma Turun Koti on valmis asutettavaksi!

Eka yö uudessa kodissa, ihana oma sänky pitkästä aikaa!

Eka aamiainen, namiii

Ja ekaa kertaa oma Rakas uuteen kotiin:)

Koska torstaita edelsi yksi lukemattomista huonosti nukutuista öistä, olin kiitollinen siitä, että kun Onni-bussi lähti viemään Minnaa takaisin pääkaupunkiseudun syövereihin, tuli Elmeri-rakkaani bussilla tänne viettämään seuraavat pari päivää Turku-elämää mun kanssa:) On kiva että on seuraa! Vaikkakin mulla on ollut todella tervetullut ja onnellinen olo täällä Turussa: ihmiset on avoimempia, puheliaampia ja reippaampia kuin mihin oon tottunut...bussikuskitkin juttelevat matkustajien kanssa! Sellaiseen ei ole pääkaupungin tietämillä tottunut, saati siihen, että saman talon asukas keskeyttää henkilökohtaisen puhelunsa ohikulkiessaan vain tervehtiäkseen naapureita:) Oon siis kuin kala vedessä täällä, oikeassa elementissäni.

Sen lisäksi, että kaiken saa tehdä ekaa kertaa uudessa kodissa, on myös ollut hauskaa alkaa kokeilla arkisia askareita uudessa ympäristössä; edes tiskaaminen ei tunnu liian piinavalta! Uutuuden huumaa, haha. Tietysti rutiini alkaa varsinaisesti vasta kun koulu alkaa, eli ensi viikolla- kyllä, jo ensi viikolla...Muttä tähän asti pysyvyyttä ja ymmärrystä uudesta kodista on tuonut muun muassa yhdessä kokkailu, reittien opettelu, kaupassa käyminen, bussikortin hankkiminen, taloyhtiön saunavuoron hyödyntäminen...ja työhaastattelu tänään päivällä:) Jep, luit oikein: työhaastattelu! Mähän sanoin, että oon pistänyt hösseliksi;) en ollut vielä kauheasti lähetellyt hakemuksia työpaikkoihin, koska ajattelin, että työnhaku on helpompaa sitten kun olen tänne edes jalallani rantautunut, ja ehkä jopa hieman kotiutunut. Toisaalta, juuri noihan mä olen tällä viikolla tehnyt: rantautunut ja alkanut kotiutumisen prosessin! Eli en edes kiirehdi aikataulusta:D Noh, pohdinnan jälkeen hymyssä suin menin tänään työhaastatteluun. Ja hymyssä suin myös palasin haastattelusta:) Sain yhden ison syyn lisää odottaa innolla ensi viikkoa, koska mun haastattelijallekin taisi jäädä yhtä hyvä fiilis kun mulle, koska tänään myöhemmin meinaan sain soiton siitä, että yritys haluaisi tietää minusta lisää ja siksi ensi viikolla on tiedossa koevuoro, jossa katsotaan käytännössä soveltuvuuteni toivottavasti tulevaan työhöni. Se, mikä työpaikka tai yritys on kyseessä, paljastan vasta myöhemmin jos kaikki menee toivotusti, joten pysykää mukana;) Ja kevuoro jos menee hyvin enkä paljastu epäpäteväksi valehtelijaksi, laiskaksi tai tyhmäksi, saattaa mulla olla kohta kaikki täällä Turun päässä reilassa...mitä sitä muuta näin alkuun kaipaisikaan kuin opiskelupaikan, asunnon ja työpaikan:)

Näillä ilmeillä 

(ennen haastattelua kun vähän jännitti vielä ja haastattelun jälkeen kun olin yhtä aurinkoa) 

<3 Jenni