maanantai 18. elokuuta 2014

Neljä seinää ja katto

K o t i .




Tänään aloitin aamuni aamiaisella, jonka söin soman suurpiirteisesti soppakauhalla. 
- Miksi ihmeessä? Koska lusikat on pakattu ja omani ovat jo muualla.
Kun menin ulos, ulkona tuli kylmä ja varpaat kastuivat. 

- Ai miksi? Koska kävelin sateessa; jalassa ei ollut kumppareita, eikä päällä ollut tuulitakkia. 
- Ai  miksi ei ollut? Koska kaikki tavarani ovat kotona. 
Mutta eivät tietenkään täällä kotona, jossa nyt olen, vaan samassa kotona kuin lusikatkin- Turussa kotona. Hämmentävää ja hankalaa, kun tavarat ovat siellä missä niiden ei pitäisi...tai sitten minä vain olen väärässä paikassa. Kuka tietää.

Vaikka rakastan tehdä, tulla ja mennä paljon, rakastan silti myös kotiin tulemista. On ihanaa kun omassa maailmassa on neljän seinän sisäinen tila, jossa viihtyy ja tuntee olonsa mukavaksi. Siinä tilassa voi levähtää, hengähtää, iloita, surra, pelätä ja haaveilla. 

Muuttohärdellin keskellä on taas tullut ajatelleeksi, mitä koti oikeastaan merkitsee minulle ja millaisen kodin itse haluaisin. Rento ilmapiiri, täynnä rakkautta, turvapaikka. Koti on minulle paljon enemmän kuin pelkkä tavaroiden säilytyspaikka! Hämmentävintä kaiken muuttamisen keskellä siksi onkin, kun avaimissa roikkuu  kolmen asunnon avaimet, eikä oikein tiedä, mitkä niistä ovat kotiavaimet. Hassua kertoa, etten oikeastaan osaa sanoa, missä koti nyt on. Olen paljon matkustaneena kuitenkin jo aiemminkin opetellut ajatukseen siitä, että koti on siellä, missä milloinkin on ja missä sillä hetkellä hyvältä tuntuu. Ajattelin kaivaa idean taas pinnalle ja elää sen ajatuksen mukaan, että itse määrittelen sen, missä koti on. Ei paperit, ei muut ihmiset, ei kotiosoitetta utelevat. Home is where your heart is- eli siellä missä on oma sydän, siellä on koti. Tuplavoittona ajattelin tämän sanonnan adoptoida elämänasenteeseeni: henkisestihän koti on silloin, ainakin minulla, monessa paikassa, mutta haluan ajatella asian myös fyysiseltä kannalta. Siellä missä sydämeni fyysisesti milloinkin on, eli siellä missä minä seison ja hengitän ja hymyilen ja iloitsen, siellä voi myös olla koti. 





Tähän astisesta elämästäni koko suomessaolo-aikani olen asunut Vantaalla. Ainut hetki, kun kotini oli muualla oli, kun osoitteeni oli Costa Ricassa. Mutta silloinkin minulla oli kaksi kotia; Costa Rican koti ja se "oikea koti" Vantaalla. Silloin kodin tekivät ihmiset, jotka Costa Rican taloa asuttivat ja sitä kautta oma läsnäoloni teki tuosta herttaisesta keltaisesta pikkutalosta minunkin kotini. Costa Rican isäntäperheestäni tuli myös kuin toinen perhe, joten myös siksi heidän kotinsa tuntui myös minun kodiltani. Vantaalla tietenkin biologisen perheeni koti oli myös minun kotini; se paikka, jossa rakkaimpani eli vanhemmat ja sisarukset asuivat. Rakkaat ihmiset tekivät silloin taloista kodin, vaikken siellä itse asunutkaan.

Vantaalais-elämäni ei liiemmin laajentunut vaikka muutin rakkaan poikaystäväni kanssa yhteen noin puolitoista vuotta sitten. Jäimme Vantaalle ja rakensimme yhteisen kotimme näiden neljän seinän sisään, joissa nytkin tätä tekstiä kirjoitan. Täällä on rakkaani ja täällä olen fyysisesti myös minä, joten asunnon pitäisi tuntua kodilta. Asunnossa ei kuitenkaan ole mitään konkreettista omaani. Kaikki tavarani on muutettu pois ja vuokrasopimuskin päättyy parin viikon päästä. En siis enää periaatteessa asu täällä. Voinko siis kutsua tätä paikkaa, jossa nukun ilmapatjalla ja järjestän asuntonäyttöä seuraaville vuokralaisille, kodikseni? Tällä hetkellä tämä puoliksi tyhjä ja sekamelskainen kaksio tuntuu kuitenkin kodilta, joten siksi sitä kutsunkin.


Perjantain ja lauantain välisenä yönä nukuin itseni vantaalaisesta turkulaiseksi. Papereiden mukaan, virallisesti ja lain edessä, kotipaikkani on nyt Turku. Tuo kahdeksannen kerroksen valoisa yksiö, jossa on banaanilaatikot levällään, mutta sänky paikoillaan. Onko siis se kotini? Asunto, jonka osoitetta joudun mutustelemaan kielen päällä ennen kuin sanon sen ääneen ja talo, jonne en osaisi neuvoa ketään perille. Mutta siellä on rakas sänkyni. Sänkykin kai on osatekijä, joka tekee asunnosta kodin.

Henkinen ja tunteellinen koti, fyysisen läsnäolon koti. Olen molemmat kokenut ja tiedän, että molemmin lailla voi koti tuntua omalta, mutta vain nuo kaksi yhdistettynä voi saada jättipotin. Siksi kai samalla tavalla kuin kaikkiin muihin edellisiinkin koteihini, myös tähän tulevaan täytyy jollain tavalla kiintyä, ennen kuin voin kutsua sitä kodikseni koko sydämestäni. Aion kuitenkin siihen päivään saakka kutsua asuntoa kodiksi aina, kun siellä olen, fyysisesti. Turku on nyt Koti-kaupunkini. Koti----------Kaupunkini. Jonain päivänä se tulee suustani myös yhdyssanana: kotikaupunkini.



Tämän hetkisestä Vantaan kodista nautiskellen, muita koteja mietiskellen
<3 Jenni


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jäikö kysymyksiä? Kommentoitavaa? Jätä terveisesi!