K o t i .
- Miksi ihmeessä? Koska lusikat on pakattu ja omani ovat jo muualla.
Kun menin ulos, ulkona tuli kylmä ja varpaat kastuivat.
- Ai miksi? Koska kävelin sateessa; jalassa ei ollut kumppareita, eikä päällä ollut tuulitakkia.
- Ai miksi ei ollut? Koska kaikki tavarani ovat kotona.
Mutta eivät tietenkään täällä kotona, jossa nyt olen, vaan samassa kotona kuin lusikatkin- Turussa kotona. Hämmentävää ja hankalaa, kun tavarat ovat siellä missä niiden ei pitäisi...tai sitten minä vain olen väärässä paikassa. Kuka tietää.
Vaikka rakastan tehdä, tulla ja mennä paljon, rakastan silti myös kotiin tulemista. On ihanaa kun omassa maailmassa on neljän seinän sisäinen tila, jossa viihtyy ja tuntee olonsa mukavaksi. Siinä tilassa voi levähtää, hengähtää, iloita, surra, pelätä ja haaveilla.
Muuttohärdellin keskellä on taas tullut ajatelleeksi,
mitä koti oikeastaan merkitsee minulle ja millaisen kodin itse
haluaisin. Rento ilmapiiri, täynnä rakkautta, turvapaikka. Koti on minulle paljon enemmän kuin pelkkä tavaroiden säilytyspaikka! Hämmentävintä kaiken muuttamisen keskellä siksi onkin, kun
avaimissa roikkuu kolmen asunnon avaimet, eikä oikein tiedä,
mitkä niistä ovat kotiavaimet. Hassua kertoa, etten
oikeastaan osaa sanoa, missä koti nyt on. Olen paljon matkustaneena kuitenkin jo aiemminkin opetellut ajatukseen siitä, että koti on siellä, missä milloinkin on ja
missä sillä hetkellä hyvältä tuntuu. Ajattelin kaivaa idean taas pinnalle ja elää sen ajatuksen mukaan, että itse määrittelen sen, missä koti on. Ei paperit, ei muut ihmiset, ei kotiosoitetta utelevat. Home is where your heart is- eli siellä missä on oma sydän, siellä on koti. Tuplavoittona ajattelin tämän sanonnan adoptoida elämänasenteeseeni: henkisestihän koti on silloin, ainakin minulla, monessa paikassa, mutta haluan ajatella asian myös fyysiseltä kannalta. Siellä missä sydämeni fyysisesti milloinkin on, eli siellä missä minä seison ja hengitän ja hymyilen ja iloitsen, siellä voi myös olla koti.
Tähän
astisesta elämästäni koko suomessaolo-aikani olen asunut
Vantaalla. Ainut hetki, kun kotini oli muualla oli, kun osoitteeni
oli Costa Ricassa. Mutta silloinkin minulla oli kaksi kotia; Costa
Rican koti ja se "oikea koti" Vantaalla. Silloin kodin
tekivät ihmiset, jotka Costa Rican taloa asuttivat ja sitä kautta oma läsnäoloni teki tuosta herttaisesta keltaisesta pikkutalosta minunkin kotini. Costa Rican
isäntäperheestäni tuli myös kuin toinen perhe, joten myös siksi heidän kotinsa
tuntui myös minun kodiltani. Vantaalla tietenkin biologisen perheeni
koti oli myös minun kotini; se paikka, jossa rakkaimpani eli
vanhemmat ja sisarukset asuivat. Rakkaat ihmiset tekivät silloin
taloista kodin, vaikken siellä itse asunutkaan.
Vantaalais-elämäni
ei liiemmin laajentunut vaikka muutin rakkaan poikaystäväni kanssa
yhteen noin puolitoista vuotta sitten. Jäimme Vantaalle ja rakensimme yhteisen kotimme näiden
neljän seinän sisään, joissa nytkin tätä tekstiä kirjoitan.
Täällä on rakkaani ja täällä olen fyysisesti myös minä, joten asunnon pitäisi tuntua kodilta.
Asunnossa ei kuitenkaan ole mitään konkreettista omaani. Kaikki
tavarani on muutettu pois ja vuokrasopimuskin päättyy parin viikon
päästä. En siis enää periaatteessa asu täällä. Voinko siis
kutsua tätä paikkaa, jossa nukun ilmapatjalla ja järjestän
asuntonäyttöä seuraaville vuokralaisille, kodikseni? Tällä hetkellä tämä puoliksi tyhjä ja sekamelskainen kaksio tuntuu kuitenkin kodilta, joten siksi sitä kutsunkin.
Perjantain
ja lauantain välisenä yönä nukuin itseni vantaalaisesta
turkulaiseksi. Papereiden mukaan, virallisesti ja lain edessä,
kotipaikkani on nyt Turku. Tuo kahdeksannen kerroksen valoisa yksiö,
jossa on banaanilaatikot levällään, mutta sänky paikoillaan. Onko
siis se kotini? Asunto, jonka osoitetta joudun mutustelemaan kielen
päällä ennen kuin sanon sen ääneen ja talo, jonne en osaisi
neuvoa ketään perille. Mutta siellä on rakas sänkyni. Sänkykin
kai on osatekijä, joka tekee asunnosta kodin.
Henkinen ja tunteellinen koti, fyysisen läsnäolon koti. Olen molemmat kokenut ja tiedän, että molemmin lailla voi koti tuntua omalta, mutta vain nuo kaksi yhdistettynä voi saada jättipotin. Siksi kai samalla tavalla kuin kaikkiin muihin edellisiinkin koteihini, myös tähän tulevaan täytyy jollain tavalla kiintyä, ennen kuin voin kutsua sitä kodikseni koko sydämestäni. Aion kuitenkin siihen päivään saakka kutsua asuntoa kodiksi aina, kun siellä olen, fyysisesti. Turku on nyt Koti-kaupunkini. Koti----------Kaupunkini. Jonain päivänä se tulee suustani myös yhdyssanana: kotikaupunkini.
Tämän hetkisestä Vantaan kodista nautiskellen, muita koteja mietiskellen
<3 Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jäikö kysymyksiä? Kommentoitavaa? Jätä terveisesi!