Kehon kuuntelua

S e  t u n n e.

Mun täytyy nyt tunnustaa jotain, minkä tekin ehkä ootte huomannut: mun kirjotusvälit on pidentyneet enkä oo saanut päivitettyä blogia pitkään aikaan kunnolla. Turha alkaa selitellä, ei siihen sen kummempaa syytä ookkaan! En vaan oo saanut aikaseksi istua alas ja kirjottaa. Nautin kirjottamisesta tosi paljon ja inspiraatiota kyllä on, mutta en vaan saa aikaseksi istahtaa netin ääreen. Mietin usein, mitä kaikkea haluaisin päivittää blogiin, mutta kun aikaa olisi, en ota sitä kirjoittaakseni. Nyt päätin  kuitenkin korjata asiaa, näin maanantain kunniaksi.

Tervetuloa syksyn värit<3

Onpas ihana tunne. Se tunne, kun alkaa ajatella mitä kaikkea on tapahtunut ja mitä oon kokenut:) Oon hymyillyt paljon, koska nautin elämästä ja viihdyn uudessa elämänvaiheessani. Oon opetellut olemaan niin sanotussa viikonloppu-parisuhteessa ja pikkuhiljaa pääkin alkaa tajuamaan mistä on kyse. Oon tutustunut mahtaviin ihmisiin ja musta tuntuu, että oon löytänyt jo muutamia uusia ihania kultahippuja mun elämääni. Oon myös kerennyt kokkailemaan paljon ja musta tuntuu, että kohta pitäis kutsua joku päivä joku syömään, että saisin kokata enemmän, hihhi:) Musta myös tuntuu, että viikot menee kuin siivillä. Ehkä siksi, että mulla on aika paljon vapaa-aikaa, tai sitten siksi, että vapaa-aikaa ei käytännössä ole koska täytän sen tekemisellä. Oli kummin päin vain, aika lentää ja yritän ottaa siitä kaiken irti mitä saan. Mahtavia asioita olenkin saanut kiinni, joten en olisi liian huolissani nopeasta ajankulusta.

Viikko sitten tein päätöksen, jota en oo katunut hetkeäkään. Joku voisi sanoa sitä hölmöksi, joku vastuuuntunnottomaksi ja joku täysin laiskaksi. Mulle itselleni se kuitenkin oli paras mahdollinen ratkaisu: irtisanoin itteni kahvilatöistä!
Mutta justhan mä vasta alotin?  - Niimpä. Oon kantapään kautta opetellut viime vuosina kuuntelemaan kehoani ja antamaan sille juuri sitä, mitä milläkin hetkellä se kaipaa. Oon opetellut tekemään päätöksiä oma hyvinvointini etunenässä ja itseäni ja omia ominaisuuksiani kunnioittaen. En ala koppavaksi, en mielistele, enkä alistu. Oon myös opetellut sen, mitä ansaitsen ja millaista kohtelua kaipaan. En siis kattele pitkään huonoa kohtelua tai aliarvostusta, enkä siedä kunnioittamuutta. Näiden asioiden myötä harjoituksen alla on ollut ajattelumalli siitä, etten omilla valinnoillani päätä tehdä mitään, mikä ei tee mulle tai keholleni hyvää, tai mikä ottaa enemmän kuin antaa. On nimittäin huomaamisen arvoinen asia, että suurimmaksi osaksi me itse tehdään ne ratkaisut koskien omaa elämäämme ja omaa terveyttämme. Miksi siis tahalteen vahingoittaa itseämme tai sabotoida omaa kehoamme, jos valinnoillamme voimme vaikuttaa siihen, miltä meistä tuntuu? Mä ainakin haluan voida hyvin, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Siitä syystä lopetin: musta tuntu, että se työ vaan otti multa niin paljon enemmän kuin mitä se antoi. Nautin töistä osittain, mutta loppujen lopuksi toi työpaikka ei vaan nyt sopinut mulle. Ja kun sen itselleni tunnustin, tippui kivi sydämeltä. 

Aurinkoisia päiviä, niistä mä nautin!

Kun lopetin työt, tarkoitti se myös enemmän aikaa tehdä kaikkea mistä nautin. Saan pitää itsestäni huolta ja kokeilla uutta! Kuin tilauksesta, pääsin vähän aikaa irtisanomiseni jälkeen Elixialle viikoksi testamaan menoa ja katsastamaan paikkoja. Yksi suljettu ovi avaa monta uutta, eikös? Jo ensimmäisellä kerralla olin ihan fiiliksissä päästä jumppailemaan, ja mieliala vain kohosi joka treenikerran jälkeen:) Ai että, miten koko keho ja pää olikin kaivannut tollasta liikuntaa! Jos puhutaan liikunnan riemusta ja motivaatiosta liikkua, ei epäilystäkään, ettenkö ois kaivanut sitä esiin mun Elixia-kokeiluviikon aikana...

Muistatko sen tunteen, kun pääset pitkästä aikaa treenaamaan kunnolla: hengitys tihentyy ja hiki valuu, mutta jatkat jalat maitohapoilla tekemistä? Koska se vaan tuntuu niin huipulta!  Tai sen tunteen, kun pääset revittelemään menevän musan tahtiin laajoja tanssimuuveja koko sydämes kyllyydestä ja unohdat kokonaan kaiken muun ympärilläsi? Koska musiikki vaan vie mennessään ja keho hinkuu päästä liikuttamaan itseään! Entäs se tunne, kun kunnon hikitreenin ja venyttelyn jälkeen pääset kunnon löylyihin kuumaan saunaan ja tunnet kuinka keho nauttii? Koska lämpö tekee niin hyvää! Ja sitten tietty se tunne, kun treenin jälkeen saat vetää naamariin sen palauttavan annoksen ravintorikasta ruokaa ja tunnet lihaksissa asti kuinka keho kiittää? Koska olet tyytyväinen itseesi ja kehosi on tyytyväinen suhun! Näitä tuntemuksia voisin jatkaa hamaan tulevaisuuteen saakka, mutta listasin nyt muutaman siitä syystä, että tolta musta tuntui! Jos nyökyttelit kun kysyin, muistatko sen tunteen: pidä toi asenne ja nauti siitä. Ja jos et ihan muista, kannattaa virkistää muistia ja testata! Totta kai tekeminen voi olla mitä tahansa mistä nauttii ja mikä tuo hyvää oloa, mutta mun on nyt tässä tilanteessa helppo puhua liikunnasta, joten käytän sitä esimerkkinä. Ja nyt, kun oon taas päässyt liikkumaan kunnolla, en anna enää minkään estää mua alottamasta täälläkin säännöllistä treeniä.

....paitsi. Kaikki, jotka mut tuntee, tietää, että oon melko sählä aina silloin tällöin....ja niille ketkä ei vielä tiedä: oon aika sählä silloin tällöin;) Monesti sähläilyille voi nauraa jälkeenpäin, ja tästäkin sähläyksestä saan kyllä varmaan kuulla vielä monesti, mutta tää kerta enemmänkin harmittaa ja turhauttaa! Homma meni näin: leikkasin viikko sitte kaalia ja veitsi vähän lipes kädestä, leikaten osan mun sormen päästä ja kynnestä pois kokonaan...Jaaaaaa ei muuta ku taxi alle ja kohti sairaalaa...lauantai-ilta menikin sitte kivasti TYKS:in päivystyksessä paikattavana. Joo, oon kyllä kunnossa ja sormikin on, onneks selvittiin vaan paketoinnilla! Ja ei siinä mitään muuten, mutta nyt en pariin viikkoon saa kastaa tai altistaa tota haavaa bakteereille, en harrastaa sykettä nostavaa liikuntaa enkä pysty oikein tarttumaan mihinkään sormellani! Tämä siis tarkottaa sitä, että kaikki mun lempitoiminta on multa evätty. Varsinkin mun aloittelevan toimintaterapeutin silmälasien läpi katsottuna, tää on paha. Pahapaha, ihmiseltä evätään hänelle mielekäs tekeminen. En nyt sitte kuitenkaan oo mennyt toimintaterapeutin pakeille vaan ottanut nyt sitten aikaa itelleni muuten: kattonut telkkaria, tehnyt pitkiä kävelylenkkejä ja harjoitellut oleilua, mistä oon yllätys kyllä oppinut jossain määrin nauttimaan. Ihan vaan muuten vaan oleilusta! Minä! 

Sain lahjaksi ihanan paksun Mc Kinleyn karvahupparin,
kyllä kelpaa sillä matkustella Helsinkiin asti:)

Kävelylenkeillä lämmin pukeutuminen on
kaiken A ja O, hihhi;)

Sormen telomisen myötä huomaan, kuinka oikein kiemurtelen kun joku puhuu liikunnasta tai uimisesta, jotka molemmat on mun lempipuuhaa...Siksi oon nyt tehnyt kivenvahvan päätöksen ja lupauksen siitä, että heti kun vaan voin, alan taas treenaamaan salilla säännöllisesti. Ei liian kovia tavoitteita alussa, kuhan löydän paikan mistä pidän ja saan treenin taas säännölliseksi. Ja mitä itteäni tunnen yhtään, tavotteet nousee ittestään kuhan löydän paikan missä voin alkaa treenaamaan;) Tästä se lähtee, heti kun sormen pää saadaan takasin mukaan! 

Luokaa tekin itselleni hyvä olo,

<3 Jenni

Syyskuu kuvina

K u v i a .

Heippa! edellisestä kerrasta onkin jo aikaa, joten halusin kertoilla vähän kuulumisia! Syyskuuhun on arvatenkin mahtunut monen moista tapahtumaa; on ollut hauskaa ja tylsää, turhauttavaa ja innostavaa, itkettävää ja naurattavaa. Kuukausi on ollut haastava, sillä pääni ei oikein ole vielä tottunut ainaiseen välimatka-matkusteluun, kehoni ei ole pitänyt kahvilatyöstä kovinkaan paljon, eikä mielialani ole aina sietänyt koulun olematonta tuntimäärää. Mutta vaikka välillä on hankalia tai haikeita hetkiä, ei se tarkoita sitä, etteikö elämästä kannattaisi nauttia täysin siemauksin!

Mistä sinä saat voimia ja tsemppiä? Oon yrittänyt löytää itselleni tapaa, jolla saan, en niinkään nollattua ajatukseni, vaan enemmänkin käännettyä huonotkin ajatukset voimavarakseni. Ulkolenkit ja liikunta auttavat tietenkin, samoin kokkaus, mutta kun kesken päivän tekee mieli heittää hanskat tiskiin, mitä tehdä? Muistutan itseäni syyskuun alussa tehdystä lupauksesta: I will only see good things this week. Viikko kerrallaan, joka kerta kun negatiivisuus tuntuu ottavan valtaa ja vievän energiaa, kerron itselleni kuinka tahdon nähdä elämässä vain ne hyvät asiat! Huonoista voi oppia ja niitä voi analysoida ja muuttaa, mutta päällimäiseksi jätän hyvät ja onnelliset asiat. Ja tadaa, niin siinä usein käykin: muutama hengitys, muistutus hyvistä asioista ja päivä voi taas jatkua mielenrauhan saavutettuani:) Jos sustakin tuntuu välillä, ettet tiedä miten päin olisit tai ettet enään vaan jaksa, muistuta säkin itseäs siitä, kuinka onnekas oikeastaan ootkaan ja kuinka paljon hyvää elämään mahtuu. Lupaan, se auttaa. Tämän rentoutuslauseen ansiosta oon tässä kuussa selättänyt ikävät hetket ja siksi syyskuu on ennen kaikkea kuitenkin ollut antoisa ja tuonut mukanaan monia ihania hetkiä:)

Oon muuten löytänyt itselleni myös lisää mieluista tekemistä, joka tosissaan auttaa jaksamaan! Ollaan syyskuussa löydetty aivan ihana joogapaikka Turusta, johon ostettiin viiden kerran kortti. Harmittaa ihan kauheesti nyt, kun kortti on käytetty, koska joogasta on tullut niin mukava osa viikottaista elämää...Siinä on laji, jossa mieli ja keho vapautuu: en edes osannut kuvitella, kuinka hyvää se kokonaisvaltaisesti mulle tekisi:) Joogaa aion kyllä jatkaa jollain tapaa jatkossakin, nyt kun olen vähän päässyt lajiin sisälle, en enää halua lopettaa! Hyvä olo kunniaan. 

Joogan lisäksi oon myös alkanut käydä taas uimassa, tai oikeastaan opettamassa uimista:) Oon muutaman viikon toiminut henkilökohtaisena avustajana erityislasten uimakouluissa, ja ai että miten antosaa se on ollut! On ollut itsellekin opettavaista hypätä jo niin tutussa uinnin opetuksessa askel eteenpäin ja mahdollistaa kaikille samalla tavalla harjoitusta uinnin ja itsellekin rakkaan veden elementin parissa...tästäkin toivottavasti tulee vielä tapa, joka ei lopu ihan heti! Olin taas jo kerennyt unohtaa, miksi tykkään vedestä niin paljon. Aina jotenkin toi uimahalli kuitenkin vetää puoleensa ja tässä sitä taas ollaan;) Joogan, uinnin ja hyvän olon lisäksi, tässä mun syyskuutani kuvina!

Lempparimaisema työmatkalla, Aurinkoinen Aurajoki:) En voi olla
ihailematta tätä maisemaa aina kun tästä viiletän ohi...mikä on siis harva
se päivä! Ai että, silmä lepää ja tulee aina hyvälle mielelle.

Outfit of the day, kun farkkutakilla vielä tarkeni...Olen taas muistanut
sen autuaan onnen, kun joka päivä saa itse päättää mitä laittaa päälle,
eikä tarvitse käyttää esim.työvaatteita suurinta osaa päivästä! Toisaalta,
mukavuus ja käytännöllisyys on mulle edelleen pukeutumisessa ne
tärkeimmät ominaisuudet, plussaa on jos näyttää hyvältä;)

Campus SuurSitsit 2014! Sitsit, eli illalliskutsut, johon opiskelijat kokoontuvat
syömään, juomaan ja laulamaan. Istuimme pitkissä pöydissä jaetuilla paikoilla
ja minä ensikertalaisena harjoittelin sitsikulttuuria tulevia istujaisia varten.
Ruoka maistui ulkona pahvilautasilta syötynä, aina kun laulujen välissä kerkesi
ruokaa suuhun lappaamaan....Alla muutama kuva lisää Suur Sitseiltä:)

Sitten syksy iski! Outfit of the day, ihana paksu huivi jonka löysin
kaapin kätköistä ja voi että kuinka olinkaan jo kaivannu mun paksua,
pehmeää comfort-villapaitaa! Tää on syy miksi annan syksyn tulla,
mutta jälleen korostuu käytännöllisyys: vaatteet täytyy olla mukavat
mutta ennen kaikkea kylmä ei saa tulla! Syksyllä rakastan juoda isoja
kupillisia, (tai sheikkerillisä;) teetä, kääriytyä villasukkiin, lukea lehteä
mun löhönurkassa ja syödä iltapalana höyryävän kuumaa puuroa...
Ai että, nam! Ei edes tollanen sumu haittaa niin kauan ku ite on sisällä;)

Kerroinkin jo maailman parhaudesta eli siitä, että mun kotipihalla
kasvaa omenoita? Oon ottanut ilon irti niistä ihan toden teolla:
keitin omppusosetta omiin tarpeisiini pakkaseen (tai en tarpeisiin saakka,
ku pakkaseen ei mahtunut niin paljon kuin voisin syödä;), ja kun lähdin
käymään Helsingissä, päätin ilahduttaa ihmisiä ja viedä tuliaisina oman
pihan omppusosetta! Ja pakko kehua, tuli muuten aivan taivaallisen hyvää<3

Oon viettänyt aikaa ystävien kanssa, mutta täytyy sanoa,
että parasta tässä kuussa oli kun Sanna, mun ystävä Oulusta
saakka tuli mulle kyläilemään! Oli aivan ihana nähdä pitkästä
aikaa taas. Tiiättekö sellasen ystävyyden ku vaikka ette näkisi
moneen kuukauteen tai vuosiin, voitte aina jatkaa siitä mihin
viimeksi jäitte? Sanna on mulle semmonen ystävä:)

Opetin Sannaa herkkujen äärelle, kun kokkailtiin
yhdessä täytettyjä paprikoita! Naminami.

Totaa.....uutta sisustusta?

...EHEEEEI, vaan "miten kuivatat pestyt lakanat yksiössä
yhden kuivaustelineen avulla niin, että kaikki kuivuvat
tasaisesti? Hyvin ne siinä kuivu, mutta vissiin pitäis mennä
ettimään jos jossain muussa talon rapussa olisi kuivaushuone...
Vois helpottaa, vai mitä sanotte?;) ps.miten yksin asuja saa
itsekseen viikattua isot lakanat?! Se on mun seuraava haasteeni...

Kauniilta kotipihaltani, miten voisin olla viihtymättä....

Syyskuu meni ohi nopeasti, ja kuin tilauksesta tänään hengityksen höyrytessä ensimmäiset pakkaset tuli Turkuunkiin käväsemään. Alkaa olla vilposa, joten täytyy vissiin mennä katsomaan uutta talvitakkia kaupoille ja kaivaa kynttilöitä esiin! Kohta alkaa taas se aika, kun villasukkien, teekuppien ja paksujen vilttien kaveriksi sytyteään kynttilät ja nautitaan niiden tuomasta tunnelmasta. Ja muuten, aion jatkaa syyskuun lupaustani nähdä huonoina hetkinä vain ne hyvät asiat ja haastan jokaisen mukaan koittamaan. Jossei heti näe hyviä asioita, hiero silmiäsi. Ja jos ei vieläkään erota, kannattaa varmaan kävästä optikolla tai sitten vain kaivaa pintaa syvemmältä! Kokeile säkin:) Luotetaan siihen, että lokakuusta tulee vähintään yhtä ihana kuin syyskuusta!

Ihanaa lokaakuun alkua,

<3 Jenni